Moikkis! Taas tullut pidempi tauko päivittelyssä mutta täällä ollaan taas on vaan yksinkertaisesti niin paljon koulu juttuja ja kavereidenkin kanssa pitää joskus olla, tietysti. Mun pitäis nytkin kirjoittaa yhtä tutkielmaa, mutta mutta... Mennääs siihen osaan, että saan tän joskus valmiiks :)) Aijjooo noista osan aloitus kuvista nehän on nyt uusi juttu ja lisäsin kaikkiin osiin oman kuvansa, koska mun mielestä ne on aika kivoja, ainakin kaikkien muitten lc:ssä.
-------------------
---------------
Leo oli kiireeellä lähdössä takaisin Oaktowniin vanhempiensa luokse kun Irina tuli häntä vastaan rapuissa. Leon ilme muuttui sekunnin murto-osaksi säikähtäneeksi kuin lapsella joka on yllätetty keskellä yötä keksi purkilta, mutta Irina ehti huomata sen silti, Irinalta ei pysynyt mikään salassa.
"Minnekkäs sitä tuollaisella kiireellä ja salaperäisyydellä ollaan menossa", uteli Irina.
"Koska Leo oli vuosien varrella oppinut ettei Irinalle kannattanut valehdella hän vastasi nopeasti: "Viikonlopun viettoon, anteeksi kulta, mutta en nyt voi ottaa sinua mukaan".
Leo jatkoi rivakkaa kulkuaan ja asteli portaiden alapäähän. Irinan ilme oli jäätävä ja Leo halusi tilanteesta nopeasti pois. Mikä niillä takseilla aina kestää kun pitäisi päästä johoinkin, Leo tuskaili mielessään.
"Jaa vai, että sillä lailla näinkö helposti sinä luulet pääseväsi minusta eroon?", Irina kysyi hiven peittelemätöntä suuttumusta äänessään.
Leonkin ilme muuttui hetkeksi vihamieliseksi, luuliko Irina tosiaan, että tilanne oli millään lailla helppo, helppo olisi ollut ehkä viimeinen sana jolla Leo olisi vallitsevaa tilannetta kuvannut. Vastahan hän oli toissa päivänä saanut tietää olevansa isä jonkun miljoonan vuoden takaisen yhdenyönjutun ja ihastuksen takia ja sitten vielä, vaikka Leo olisi voinut vain kadota taas kummankin elämästä, hän oli sanonut voivansa huolehtia Charlottesta, tyttärestään. Joten ei, Leon mielestä tialnteeseen ei tarvittu yhtäkään vihoittelevaa tyttöystävää tai no, kihlattuhan Irina oli...
"Ai, sulla on joku toinen vai?", Irina vihastui, kun Leo ei vastannut mitään.
"Mitäh? Ei todellakaan ole, Irina mistä sä edes voit saada tuollaista päähäs? Mä olen menossa porukoille", Leo kiivastui, eihän Irina nyt voinut olla tosissaan.
"Ja minua et sitten ilkeä sinne viedä! No ei ihme, enhän minä mitenkään kovin valloittava ilmestys ole.. Toisin kuin Mel tai Brittany", Irina huusi. Juuri tämä oli Irinan pahimpia puolia, Leo ajatteli, Vuosien koulukiusaaminen ja yksinäisyys olivat tosiaan tehneet tehtävänsä, eikä Leo tuntunut koskaan löytävän oikeita sanoja kuvaamaan kuinka rakas Irina oli hänelle, mutta Irina oli tietämättään osunut arkaan paikkaan, nimittäin Brittanyyn.
"Ihan miten itse haluat asian käsittää, mutta totuus on se, että mitä menen nyt kotiin ja tällä kertaa en voi ottaa sinua mukaan, kiitos show'sta, mutta se oli ihan turha", Leo sähisi eikä malttanut olla lisäämättä pientä ivaa loppuun.
Irina kääntyi hyvin nopeasti ja Leo tiesi tytön pidättelevän kyyneliä ja Leon oli pakko miettiä oliko hän vihdoin mennyt liian pitkälle, mutta olihan Irinakin ollut kohtuuton, Leo mietti.
Myöhemmin illalla Leo istui kotona keittiössä, Rubyn pestessä astioita maittavan aterian jälkeen ja mietti kuinka voisi kertoa asiansa Rubylle... Leo oli syvällä ajatusten syövereissä kun Ruby yhtäkkiä aloitti keskustelun: " Minnekäs sinä Irinan jätit?", hän kysyi vihjailevasti.
"Mutta, oli mulla oikeaakin asiaa, mutta jos voisit tulla tähän pöydän ääreen se saattaa tuota... vähän järkyttää", Leo takelteli.
"Mikäs nyt niin järkyttävää voi olla", Ruby ihmetteli ja tämän kasvoissa näkyi säikähdyksen häive.
"Onko jokin hätänä, olethan sinä ihan terve?", Ruby kysyi huolestuneena.
"Ei,ei se mitään sellaista", Leo sanoi ja vältteli katse kontaktia, kuka olisi arvannut että tyttärestä olisi näin vaikea kertoa.
"Entä Irina kai hänellä on kaikki okei? Kerro nyt", Ruby kyseli ja hänen silmissään oli samanlainen katse kuin nurkkaan ahdistetulla elukalla, ja se aiheutti Leolle pahan olon eikä hän enää yhtäkkiä pystynyt kertomaan totuutta.
"Ehei ei ei,", Leo naurahti teennäisesti ja muisti sitten ettei Ruby tiennyt vielä hänen ja Irina kihloista, siinä oli hänen oljenkortensa ja siihen Leon oli pakko tarttua. "Ei minä ja Irina olemme menneet kihloihin", Leo hymyili. "Mitä?? Leo nyt tänne sieltä", Ruby kiljahti niinkuin teini tyttö.
Hitaasti Leo käveli pöydän ympäri halaamaan äitiään. "Onnea! Äläkä enää ikinä säikyttele tuollalailla saan vielä sydän kohtauksen", Ruby torui.
"Ei en en", Leo hymyili, "Mutta luvata en voi". Sitten Ruby irroittaitui Leosta ja huusi Jasulle:" Jasu, tule tänne ja vauhdilla sittenkin!"
Jasu tuli paikalle kiusatun näköisenä j anäyttäen siltä, että makoilivi mieluummin sohvalla. Nähtyään miehensa käytöksen Ruby puhkesi päivittelyihin: "Jasu voi hyvänen aika meidän poikamme on kihloissa Irinan kanssa". Leosta tuntui siltä, että hän voisi vajota maan alle, mutta hänellä oli parempi idea. "Hyvää yötä minä menen nyt nukkumaan", Leo ilmoitti lujaan ääneen saadakseen päivittelyn loppumaan,
Leon oma tuntoa vähän pisteli, kun hän näki miten onnellisia Jasu ja Ruby olivat , mutta hänhän oli vain puhunut totta ja jättänyt eräät asiat kertomatta.
Leo nukkui rauhattomasti nähden outoja unia joissa Irina sai tietää Charlottesta ja jätti hänet ja Rubyn ruma katse kun hän sai tietää petoksesta...
Keskellä yötä Leo heräsi yhteen maailman inhottavimmista tunteista, nimittäin kurkkua polttavaan janoon...
Ja kun ei muuta voinut Leo lähti hiippailemaan kohti vessaa pilkkopimeässä talossa.
Juuri kun Leo luuli suoriutuneensa hiipailustaan kunnialla hänen kyynärpäänsä kolahti kivuliaasti ovennuppiin ja vettä lensi kaaressa lattialle. "Ai saatana", kirosi Leo kovaan ääneen kivun aaltoillessa käsivartta pitkin, mutta pysähtyi sitten kuulostelemaan oliko joku ehkä herännyt.
Heti kun Leo oli varma, ettei kukaan ollut herännyt hän lähti vessasta, mutta juuri sillon Rubyn ja Jasun huoneen ovi aukesi ja Ruby astui ulos.
"Mitä ihmettä sinä riehut täällä tähän aikaan", kysyi Ruby kummeksuen.
Leo sovitteli kasvoilleen virneen ja sanoi: "Tuli jano, tulin juomaan ja löin käteni".
"No, ei se silti oikeuta huutamaan tuolla lailla keskellä yötä ja vielä niin rumasti. Katsokin etten kuule sinun puhuvan tuollalailla enään", läksytti Ruby
"Rauhotu! Eikä sun tarvi puuttua mun kielen käyttöön. Tässä on ihan riittävästi paineita, että voisin kirota jokaisen alinpaan maan rakoon", Leo sihahti.
"No ,siinä tapauksessa jospa vain kertoisit, mikä painaa", ehdotti Ruby.
"Ei yhtään mikään", Leo ärähti.
"On sulla nyt joku ongelma, koska et sä yleensä noin käyttäydy, niin että jospa nyt vain kerrot", Ruby totesi maltillisesti.
"Me riideltiin Irinan kanssa", Leo.
"Miksi?", uteli Ruby.
"Siksi etten ottanut häntä tänne mukaan", Leo tunnusti häpeillen. Oli parempi kertoa koko totuus ennenkuin se rähjähtäisi käsiin, Leo ajatteli.
"Ja miksi ihmeessä et ottanut Irinaa mukaan, Leo", Ruby kysyi painostavalla äänellä.
"Koska halusin puhua sinun kanssasi yhdestä asiasta. Tämä saattaa kuulostaa hassulta, mutta älä pyörry, kun kerron", Leo aneli ja jatkoi heti: "Minulla on lapsi."
"Lapsi? Mutta miksi et sitten ottanut Irinaa mukaan... Eikö teidän kuuluisi keroa yhdessä...", Ruby kysyi hämillään.
"Koska Irina ei tiedä, koska lapsi ei ole Irinan ja minun", Leo sanoi hitaasti tarkkaillen Rubyn reaktiota.
"Mitä'? Leo, mitä ihmettä tämä tarkoittaa? Kauanko...", Ruby ei ehtinyt esittää kysymystään loppuun kun Leo jo vastasi: "Tyttö on nyt viisi tai kuusi..."
"Eli sinä olet ollut isä siitä asti kun olit kuusitoista. Herra jumala ja kuinka vanha lapsen äiti on?", Ruby hermostui.
"Saman ikäinen kuin minä, kohta kaksi kymmentä, mutta hei tämä ei ole minun vikani. Brittany itse ei tehnyt aborttia", Leo tulistui, ihankuin hän olisi ollut syypää tähän kaikkeen, hänhän oli itsekin saanut tietää vasta muutama päivä sitten asiasta.
"Brittany? Hänkö on lapsen äiti. Leo et voi olla tosissasi, kauanko olet tiennyt asiasta?", Ruby kyseli.
"No, pari päivää ja olisi sitten mukava, jos et kertoisi kellekään edes isälle", Leo huomautti.
Ja niihin sanoihin keskustelu päättyi siltä illalta.
Aamulla tunnelma oli kireä eikä Leo olisi halunnut enää jatkaa yöllisen aiheen vatvomista vaikka hän olikin sitä varten kotiin tullutkin, mutta Ruby tuntui olevan toista mieltä.
"Kai sinä aiot kertoa Irinalle?", Ruby kysyi ja Leo tiesi kysyimättäkin mitä Ruby tarkoitti.
"En todellakaan aio. Irina vihaa Brittanyä ja sitten hän suutuisi minulle ja jättäisi minut", Leo vastasi apeana.
"No kunhan muistat että valheella on lyhyen jäljet kai sinä jäät aamupalalle", Ruby jutteli kokatessaan.
"Kiitos, mutta ei kiitos, minä lähden takaisin yliopistolle, sopimaan Irinan kanssa, ei se varmaan enää ole vihainen... Ja sitä paitsi en minä valehtele minä vain pimitän tietoa.", Leo tokaisi.
-----------------------------
15 vuotta myöhemmin
------------------------
"Noniin, Joko sinä olet valmis? Äiti odottaa jo autossa", Leo kysyi noin kymmenvuotiaalta tytöltä.
Rubyn kuolemasta oli jo viisi vuotta, mutta Roselyn ikävöi mummuaan kovasti ja niin ikävöi Leokin, olihan Ruby ollut hänen äitinsä.
Leo peruutti portaille ja istuutui. Ruby oli ollut hänelle hyvin kauan rakkain ihminen maailmassa, mutta Ruby oli ollut myös ainoa, joka tiesi Charlottesta. Oli kuin kohtalon ivaa, että juuri Ruby oli sairastunut vaikeaan syöpään... Se oli vienyt terveen ja eläväisen Rubyn vain muutamassa kuukaudessa ja sen ajan ajattelukaan teki kipeää Leolle, kuinka monta hyvää vuotta olikaan kulunut täydellisessä tai lähes täydellisessä tasapainossa... Nyt hänen oli kannettava kaikki Brittanyyn ja Charlotteen liittyvä aivan yksin. Leo tiesi ajatuksiensa kuulostavan idioottimaisilta, mutta vaikka Lottie täyttäisi pian kaksikymmentä hän tarvitsisi yhä isänsä tukea, sillä jos totta puhuttiin Brittany ei ollut parasta mahdollista äiti tyyppiä ja sekoilu näytti periytyvän verissä...
Leon olemus oli kai muuttumut turhan poissaolevaksi sillä pian kirkas ja kärsimätön ääni kuului hänen ajatustensa läpi: "Isä hei eikö meidän pitänyt lähteä"
Leo havahtui nopeasti ja ihmetteli kuinka nopeasti Roselyn oli oikein itsensä pukenut vai oliko hänen ajantajussaan kenties jotain ongelmia.
"Mmmm.. Joo mennään. Tai äiti muuttuu hermoraunioksi", Leo virnisti ja pian molemmat harppoivat autolle.
Irina havahtui kun Roselyn hyppäsi nopeasti takapenkille ja Leo istui ajajan paikalle. Sitten Irina vilkaisi Leon kasvoja, huomasi niillä surullisen ilmeen ja kysyi: "Onko jokin vialla?".
Siitä että Irina, Leo ja Roselyn menivät marraskuun lopulla Rubyn haudalle oli tullut jo perinne, oli tunnelmallista katsella kaupungin aikaisin asennettuja jouluvaloja ja käydä aivan rauhassa muistelemassa edesmennyttä äitiä, isoäitiä ja anoppia.
Oli joulukuun alkupuoli ja Irina oli huomannut suhteensa WC-pöntön kanssa lähentyneen huomattavasti viime päivinä. Irina toivoi, että hän olisi raskaana sillä Leo halusi toisen lapsen ja he olivat yrittäneet toista lasta lähes Roselynin syntymästä saakka.
Roselyn rakasti ulkona leikkimistä ja siksi Leo oli usein tyttärensä kanssa leikkimässä. Roselyn oli hyvin puhelias ja ihastuttava lapsi ja viihtyi todella hyvin seurassa ainakin siinä suhteessa erilainen kuin Leo, joka oli lähes koko lapsuutensa leikkinyt yksin.Toisaalta Roselynin kanssa ei koskaan ollut tylsää hän keksi koko ajan puheen aiheita ja tekemistä.
"Kun he olivat saaneet lumiukon tehtyä Leo sanoi:"No Rosie joko mennään sisälle, äiti on varmasti laittanut jotain ruokaa ja täällä alkaa tulla kylmä. Tyttö ei erityisemmin ilahtunut ideasta, mutta suostui kuitenkin.
"Kannatti tulla syömään vai kuinka", Leo virnuili, kun Irina oli laittanut Roselynin lempi ruokaa: kanaa. "Joo, niin kannatti, mutta isi koska tule kesä? Mä en halua että mun lumi ukko sulaa", Roselyn kysyi.
"Ei vielä pitkään aikaan kultaseni, mutta minulla olisi ilmoitus asiaa koko perheelle", Irina sädehti, Irina oli ollut koko päivän hyvällä tuulella ja kaikki olivat huomanneet sen. "Kerro", hoputtivat Leo ja Roselyn lähes samaan aikaan.
Roselyniltä Irina ei saanut aivan samanlaista reaktioa. Tyttö jähmetty paikalleen ja alkoi tuijottaa tyhjyyteen..
Leo ja Irina katsahtivat huolestuneina toisiinsa ja Irina alkoi puhua: "Mutta tietenkään mikään maailmassa ei voi korvata sinua, kulta pieni."
Kevään edetessä Irinan vatsa kasvoi hurjaa vauhtia ja pienessä perheessä elettiin jännittävää aikaa. Aina välillä Roselynille sai vakuutella että tämä on aina yhtä tärkeä ja toisena pävänä hän oli jo tehnyt koulussa puutyö tunnilla syntyvälle lapselle leluja.
Irina oli löytänyt uuden harrastuksen ja sen myötä hän kykki valtavan mahansa kanssa lähes joka päivä pienessä puutarhassaan ja puutarhassa hän oli synnytyksenkin käynnistyessä.
Muutaman päivän kuluttua, kun Irina oli päässyt lapsen kanssa sairaalasta pieni perhe seisoi yhdessä pojan huoneessa ihastelemassa lasta. Tai no Irina ja Leo ihastelivat. Roselyn ei vieläkään tiennyt miten hänen tulisi suhtautua lapseen.
Olihan vauva toki soma ja pikkuruinen niin kuin Roselyn oli odottanutkin, mutta se alkoi jo Roselynin mielestä käydä hermoille: vauva itki koko ajan eikä yöllä ollut enää hetken rauhaa sillä hänen huoneensä oli vauvan huoneen vieressä. Kuitenkin Roselyn kumartui kehdon ylle ja sanoi hiljaa (niin ettei lapsi vain heräisi ja alkaisi taas huutaa): "Tervetuloa perheeseen vauva."
Kääntyessään Roselyn huomasi kuinka hänen vanhempansa olivat täysin keskittyneistä toisiinsa joten hän mutisi vain "yök" ja lähti huoneesta.
--------------------------------
tässähän tämä kuvat on todella huonoja huomasin äskön kirjoittaessani, mutta toivottavasti pystyitte silti lukemaan ;) Ruusuja, risuja??
Kommentit