Totuus oli iskeytynyt vasten Roselynin kasvoja kovemmin kuin hänestä oli tarpeen. Kaikkien niiden neljäntoista vuoden aikana jotka hän oli elänyt olivat hänen äitinsä ja isänsä olleet onnellisesti yhdessä... Ja nyt yhtäkkiä kaikki oli kääntynyt päälaelleen. Ei vain siltä osalta, että hänen vanhempansa olivat eroamassa vaan myös siltä osin, että Roselyn istui nyt autossa odottaen, että hänen äitinsä istuisi autoon ja he ajaisivat pois, uuteen kotiin keskelle metsää...

Eipä sillä, eihän asioiden voinut olettaakaan menevän täydellisesti, mutta kovin isku oli tullut, kun Leo oli vaatinut Jacobia itselleen, oli syntynyt ilmiriita Irinan ja Leon välille. Eikä siinä riidassa ollut enää mitään järkeä, ainakaan Roselynin mielestä. Lopulta vaikutti vahvasti siltä, että Jacob tosiaan lähtisi Leon matkaan. Irina oli ollut todella ja niin oli Roselynkin. Hänellä ei ollut asiaan mitään sananvaltaa. Eikä hän toisaalta olisi edes tiennyt kumman puolella olisi ollut. Hänen äitinsä oli alunperin raivostunut täysin turhasta, mutta ei isäkään mikään pulmunen ollut ollut, ei ainakaan mitä tuli talon myymiseen kostona ja Jacobin viemiseen. Oikeastaan Roselyn oli vihainen kaikille, joiden vuoksi hänen oli pakko muuttaa keskelle korpea ja kuunnella ainaisia riitoja.

Irina seisoi hänen ja Leon entisen talon edessä. Talo toi paljon muistoja mieleen. Muistoja joista Irina toivoi voivansa vähät välittää. Mutta hän ei kyennyt siihen, ei ainakaan täysin. Miksi hän tuijottelisi entistä kotiaan, jollei muistellakseen. Miksi hän ei ollut jo ajanut pois lujaa katsomatta taakseen ellei hän tahtonut katsoa katkeransuloista näkyä talosta jota vielä muutama kuukausi oli täyttänyt onni ja rakkaus?

Syksyinen tuuli oli viileä, mutta Irinalla ei oikeastaan ollut kylmä. Hän oli vaipunut jonnekin syvälle päänsä sisälle, eikä edes tajunnut kuinka kauan oli siinä seisonut.

Kyynelet nousivat Irinan silmiin. Häntä pelotti lähteä. Ehkei kaikki ollut vielä menetetty? Ehkä jotain voitaisiin vielä pelastaa. Mutta, jos Irina nyt lähtisi ei olisi enää paluuta. Se ei ollut hänen tapaistaan. Ei ollenkaan. Hän eollut koskaan tehnyt elämässään sellaista päätöstä josta hänellä ei olisi pois pääsyä. Irina oli aina jättänyt itselleen takaoven auki, jotta voisi kiemurrella pois tilanteesta, jos se ei häntä miellyttänyt. Tilanne oli kuitenkin nyt toinen. Tahtoisiko hän olla enää edes sellaisen miehen lähellä joka oli salannut häneltä yli kaksikymmentä vuotta, että hänellä oli tytär..?

Ehei ei, ei todellakaan tahtoisi! Irina oli nyt tehnyt päätöksensä ja kääntyi nopeasti jottei ehtisi enää katua päätöstään. Irina käveli autolleen. Hänestä tuntui kuin hän olisi tavallaan luovuttanut kesken kaiken, antanut periksi liian helposti. Irina kuitenkin ravisti tunteen pois ja jatkoi kävelyään.

Roselyn istui jo autossa. Irina oli saanut tehdä paljon, jotta oli saanut aikaiseksi edes jonkin laisen aselevon tytön kanssa. Roselyn oli kai luullut ettei Irina ollut huomannut miten ero oli vaikuttanut tähän. Itseasiassa Irina tiesi Roselynin kärsivän hänen ja Leon erosta, mutta vaikkei Irina sitä tahtonutkaan itselleen myöntää hän ei oikeastaan välittänyt sillä hän oli niin vihainen Leolle, että Irinasta tuntui tärkeämmältä ajaa omaa etuaan.

Kun Irina istuutui autoon Roselyn vilkaisi häntä nopaesti, mutta käänsi katseensa pois nopeasti nähdessään Irinan kosteat silmät. Irinan teki mieli sanoa jotain, mutta hän ei tiennyt mitä, joten pitkä ajo matka kului painostavan hiljaisuuden vallitessa.

-----------

"Öh... Haluaisitko, että mä tilaan jotain ruokaa?",Charlotte kysyi isältään, joka oli lähes noin vain ilmaantunut hänen asuntoonsa.

"Samapa tuo, tilaa jos huvittaa", Leo sanoi. Leo ei oikeastaan tarkalleen tiennyt mitä hän teki tällä hetkellä Charlotten asunnossa, kai hän oli vain kaivannut jota kuta jolle puhua. Vaikka olihan se ehkä hieman outoa vuodattaa sydänsuruja omalle tyttärelleen. Mutta Charlotten ja Leon välit muistuttivat oikeastaan vähevissä määrin isä-tytär suhdetta ja enevissä määrin jotakin hyvän ystävän ja kummin ja kummilapsen välisen suhteen väliltä.

"Anteeksi vielä kerran ihan oikeasti", Charlotte sanoi jälleen kerran. Leo mietti mahtoiko Charlotte ikinä lopettaa anteeksi pyytelyitä ja viimeaikoina hän oli tullut siihen tulokseen, että ei. Eiväthän viimeaikaiset tapahtumat todellakaan edes olleet Charlotten syytä. Eivät ne olleet oikeastaan kenenkään syytä. Hänen ja Irinan ero johtui monen pienen tapahtuman summasta. Eikä se ollut Leon, Charlotten, tai kenenkään muun syy. Tai oikeastaan Leo olisi kyllä mieluiten ujuttanut hivenen syytä Irinan niskoille, Irinahan tässä typerästi reagoi...

Leo naurahti hieman huvittuneesti. "Lottie, tämä ei ole millään lailla sun syytä... Ei ollenkaan", Leo sanoi vakavalla äänellä.

"Se on aika pitkä ja kurja tarina...", Charlotte sanoi vältellen.

"Ei se haittaa. Minä tahdon kuulla mitä sinulle tapahtui", vastasi Leo, joka oli osannut odottaakin tämän kaltaista vastausta.

"Eh, no minä voin kertoa sitten kun ollaan syöty", mutisi Charlotte pelaten itselleen aikaa keksiä kunnollinen versio tarinastaan.

Syömisen jälkeen Charlotte istutti Leon sohvalle ja laittoi television päälle, mutta Leo ei tv:stä välittänyt vaan muistutti Charlottea lupauksestaa kertoa koko tarina.

"Pitikö sinun kertoa minulle jotain vai ei?",Leo muistutti tytärtään.

"Heh no se on kyllä aika arka juttu...",mutisi Charlotte häpeillen.

Leo punehtui hieman eikä oikeastaan ollut enää varma halusiko kuulla tarinaa loppuun.

Charlotte istahti lattialle ja alkoi kertoa: "Ensinnäkin se ilta mun muistikuvissa on hieman sumeahko, koska kuten varmaan arvasit me oltiin porukalla juhlimassa... Minä, Kate, Ada, Tony... ja tuota Lucas..." Tuli pitkä hiljaisuus.

Charlotte vaihtoi asentoa hermostuneesti ja jatkoi sitten: "Meille tuli Lucasin kanssa riitaa myöhemmin illasta... Siitä että minä muka katselin muita miehiä tai... jotain... Ja sitten sitten se raahas mut sinne kujalle", Charlotten ääni särkyi lähes kuulumattomiin.

"Katselit muita miehiä", toisti Leo epäuskoisesti ja jatkoi: "Äläkä vain nyt väitä, että te seurustelitte!"

"Heh, olisikin niin. Mutta me oltiin kihloissa", Charlotte naurahti. "Ja on aika tekopyhää vaittää, että mä katselin muita miehiä, koska se itse oli iskemässä ties kuinka montaa kauneuskuningatarta...", Charlotte hymähti.

Leo nousi seisomaan ja meni Charlotten luokse. "Ja arvaa mikä on kaikista huvittavinta? Se, että mä oikeasti rakastin sitä helvetin sikaa... Kai tää oli vaan tarkotettu tapahtuvaks et mä tajuan ettei kannata tuhlata aikaa sellasiin", hymyili Charlotte. Leo oli shokissa eikä Charlotten hymyily ja vakuuttelu todellakaan parantanut asiaa. Se vain järkytti enemmän ja se sai Charlotten näyttämään jollain lailla pelottavan heikolta ja säälittävältä.

"Mutta olihan se tavallaan mun vika, kun mä ärsytin ja sillee... ",Charlotte selitti. Leo jähmettyi mitä tuo tyttö oikein sepusti? Ettäkö hänen vikansa? 

"Charlotte se mitä sulle kävi ei todellakaan ole millään lailla sun vika! Ymmärrätkö? Ei mitenkään!",Leo sanoi yhteen puristuneiden huuliensa välistä.

"Öö.. Häh?",Charlotte kysyi.

"Että se ei todellakaan ollut millään lailla sinun vikasi", Leo sanoi ja halasi sitten Charlottea.

"Anteeksi, kun minä olen ollut niin huono isä. Ja kun Brittanykin on sellainen kun on... En ole ennen tajunnut miten yksin sinä olet kasvanut. Ja miten epäreilu minä olen ollut. On mahtanut olla kamalaa seurata vierestä, kun minulla on ihana idyllinen perhe ja me ollaan vaan tavallaan kiusattu sua siinä nenä edessä sillä....", Leo vuodatti ja tajusi sitten virheensä. "Tai siis oli ihana idyllinen perhe...."

"Ei sen väliä... Mä oon tottunu tähän elämään... Olemaan vähän niinkuin omillaan",Charlotte sanoi.

"Äläkä sano ei sen väliä sillä on väliä! OIKEASTI! Säkin olet mun tytär ja mun kuuluu huolehtia susta vaikka sä oletkin jo aikuinen", Leo sanoi vakavalla äänellä.

Kun tuli Leon aika lähteä hän oli tavallaan aika tyytyväinen itseensä, kun oli saanut sanottua, mitä oli jo kauan halunnut sanoa.

Juuri ennen ulko-ovea Leo kääntyi. "Pidä sitten huoli itsestäsi", Leo varmisti. "Etkä tee typeryyksiä"

"No en tietenkään", virnisti Charlotte. "Ja pidä sinäkin huoli itsestäsi.Sullakin on varmasti rankkaa, kun toi ero juttu ja kaikkea... Mutta heippä sitten. Nähdään taas!"

-------------kuukausi myöhemmin-----------

Irina loikoili olohuoneen sohvalla. Talo oli vielä tavaroiden järjestämisen jälkeen todella siisti ja Irina oli itseensä todella tyytyväinen ei vielä ylimääräistä tavaraa, ei sotkua, ei pöllypalleroita.

Silti hänen sisustaan kalvoi inhottavasti. Vaikka Leo olikin nukkunut sohvalla kauan, kun he olivat asuneet vielä saman katon alla oli Irinasta silti outoa nukkua aivan ypöyksin ja herätä oudoissa huoneissa. Ja kaiken lisäksi tlossa oli tyhjää, kun puolet perheestä oli poissa.... Entisestä perheestä... Leo oli muuttanut isänsä luo ja vienyt Jacobin mukanaan. Asuihan poika toki muutaman viikon välein viikon Irinan luona ja pojalla oli oma huone talossa oli silti outoa olla erossa Jacobista.

Takan liekit olivat hypnotisoivat. Erilleen muuton jälkeen Irina oli pitkälti vain maannut sohvalla ja tuijotellut takkaan. Tanssiva tuli oli monena iltana tuudittanut Irinan monena iltana uneen..

Ja niin kävi nytkin. Irina nukkui jälleen unta joihin sekoittui painajaisia ja muistoja sekoittaen hänen päänsä entistä pahemmin.

Harvat Roselynin ystävistä pääsivät hänen luokseen pitkien välimatkojen vuoksi. Poikkeuksen tekivät kuitenkin Roselynin paras ystävä Martha ja poikaystävä Chris. Joista jälkimmäistä Roselyn odotti sinä iltana luokseen.

Roselyn oli alkanut seurustella Chrisin kanssa kolme viikkoa sitten ja Roselyn oli aivan rakastunut. Itseasiassa häntä pelotti että hän piti aivan liikaa Chrisistä. Koska Roselynin mielipiteen mukaan teinisuhteet eivät kestäneet kauaa yläastetta pidemmälle joka tarkoitti sitä, että jossain vaiheessa tulisi ero, joka tarkoittaisi sitä, että jonkun oli kärsittävä.

"Terve", Chris sanoi tultuaan huoneeseen.

"Ai, moi", sanoi Roselyn, jolle tuli hieman syyllinen olo, kun hän ajatteli eroamista.

"Mitäs kaunokaiselle tänään kuuluu?",Chris kysyi.

"Samaa vanhaa, samaa vanhaa. Keskellä korpea ilman minkäänlaista yhteyttä ulkomaailmaan", vitsaili Roselyn synkästi.

Roselyn kierähti lähemmäs Chrisiä. Pojan lähellä oli mukavaa olla, mutta huoneessa oli todella kuuma: "Täällä on kyllä aika kuuma... Pitäisi varmaan avata parvekkeen ovi.."

Harvat Roselynin ystävistä pääsivät hänen luokseen pitkien välimatkojen vuoksi. Poikkeuksen tekivät kuitenkin Roselynin paras ystävä Martha ja poikaystävä Chris. Joista jälkimmäistä Roselyn odotti sinä iltana luokseen.

"Salli minun toki lämmittää sinua sitten",Chris sanoi hassulla äänensävyllä tllen samalla lähemmäs Roselyniä ja kietoessaan kätensä tytön hartioille.

"Olisi se kiva, jos tästä parvekkeelta näkyis jotain muutakin kuin pelkkää metsää", hymähti Roselyn hetken hiljaisuuden kuluttua. "Vaikka joku söpö pikku kaupunki", Roselyn jatkoi.

"Sää ot ihan höpsö.", Chris virnisti ja suuteli sitten Roselyniä.

"Ite oot höpsö, kun seurustelet höpsön tytön kanssa", virnisti Roselyn.

Irina oli herännyt sohvalta ja päättänyt mennä nukkumaan omaan sänkyynsä. Hän tiesi Chrisin olevan heillä joten ei viitsinyt mennä toiottamaan hyvää yötä Roselynille. Irina ei oikeastaan edes halunnut tietää mitä Roselyn ja Chris tekivät. Irina oli lopen kyllästynyt kaikkeen rakkauteen, juuri tällä hetkellä.

Irinan makuuhuone oli tyhjillään hän ei ollut tuonut sinne juuri muuta kuin oman sänkynsä. Irina rojahti sängylle hän oli lopen uupunut vaikkei ollut tehnyt sinäkään päivänä juuri mitään. Oli outoa miten paljon hän oikeastaan oli masentunut yhdestä pikku erosta... Eihän kukaan ollut kuollut. Ei ollut menetetty mitään arvokasta vain inhottava petturi mies. Tai niin Irina ainakin toivoi ajatettelevansa, mutta vaikka hän kuinka kielsi tunteensa ne nousivat koko ajan pintaan. Ja sekös Irinaa ärsytti eikö hän ymmärtänyt, että oli tehnyt itselleen palveluksen...? Oliko hän täysin typerä? Leo oli salannut häneltä niin suuren asian mistä Irina saattoi tietää koska Leo olisi seuraavaksi ollut salaamassa jotain? Mutta silti...

Silti oli niin paljon ihania asioitajotka Irina oli Leon kanssa kokenut... Liian monta kaunista muistoa unohdettavaksi...

Esimerkiksi hänen ja Leon häät. Irina oli ollut sen päivän onnensa kukkuloilla. Vaikka häät olivat olleet vain pienet, paikalla olivat olleet vain hänen ja Leon vanhemmat sekä muutamia heidän yhteisiä ystäviään, oli Irina silti tuntenut olevansa kuin koko maailman prinsessa. Hän oli ollut onnensa kukkuloilla koko päivän.

Ja suudelma vihkikaaren alla oli ollut maailman paras ikinä ja tunne kuinka Leo oli ollut vihdoin vain ja ainoastaan hänen.

Talviyöt joina Irina saattoi käpertyä Leon viereen olivat olleet jopa kesäöitä lämpimänpiä. Vastedes Irina nukkuisi ne yksin hieman vetoisessa huoneessaan...

Lauantaisin he olivat usein menneet Roselynin kanssa satunnaiseen ravintolaan syömään ja viettämään yhteistä aikaa...

Irina muisteli Leoa silloin, kun Irina oli ilmoittanut olevansa raskaana, Leo ei ollut meinannut uskoa koko juttua, mutta oli ollut onnellinen ja iloinen uudesta lapsesta.

Rose ja Leo olivat aina viettäneet paljon aikaa toistensa kanssa... Irinasta tuntui nurinkuriselta, että asiat olivat nyt niin että Rose asui hänen luonaan ja Jacob Leon kanssa.. Roselyn oli aina ollut se isäntyttö...

Jacob... Irinalla oli ikävä poikaa. Roselyn ei ollut aluksi pitäny paljoakaan pikkuveljestään, mutta oli myöhemmin oppinut suhtautumaan tähän myötämielisemmin. Ja lopulta heistä oli tullut todella läheiset...

Irina ei oikeastaan tiennyt miksi Roselyn hyppeli hänen muistoissaan niin usein. Eihän Roselyn ollut mikään muisto hänen ja Leon yhteisistä ajoista. Roselyn oli yhä hänen tyttärensä ja vahvasti kiinni hänen elämässään.

Yhtäkkiä Irina kuitenkin tajusi, mitä Rose teki hänen muistoissaan. Irina kaipasi heidän lämminhenkistä suhdettaan... Sillä vuosien varrella Irina oli saanut katsella tyttärensä etääntyvän hitaasti, mutta varmasti hänestä. Eikä asiaa ollut todellakaan parantanut hänen ja Leon ero. Ei todellakaan nykyään Roselyn oli äksy ja huusi jokaisesta asiasta. Viisasteli ja ärsytti häntä kaikessa mikä saattoi vähääkään sivuta Leoa. Roselyn oli kai katkera...

Muistellessaan Irinan oli onnistunut pakottaa dramaattiset kyyneleet silmiinsä. Hän halusi kärsiä. Hän halusi että kaikki vika olisi hänessä. Hän oli ollut huono äiti lapsilleen ja ärsyttävä pikkuasioista nalkuttava vaimo... Oli helppoa vaipua itsesääliin.  Oli paljon helpompaa myöntää, että vika olisi hänessä kuin alkaa selittää itselleen syitä ja seurauksia, saatikaan tehdä asioille mitään.