Terve! Täällä ollaan vihdoin ja viimein osan kanssa! Viime osasta on niin kauan että tuskin tätä enää kukaan seuraa muttamutta kirjoitin nyt osan ajan kuluksi vihdoin loppuun :) Olkaa hyvä

____

  Roselyn juoksi minkä jaloistaan pääsi ja manasi samalla huolimattomuuttaan. Roselyn toivoi,että olisi ajoissa työhaastattelussa sillä tämä saattaisi hyvinkin olla hänen viimeinen tilaisuutensa vähään aikaan saada töitä. Sen jälkeen, kun Roselyn oli irtisanottu työpaikastaan päiväkodissa hän oli päättänyt ottaa itseään niskasta kiinni. Roselynin edellinen työnantaja Anne Swan, oli kuitenkin päättänyt pitää huolta siitä ettei yksikään päiväkoti koko kaupungissa palkkaisi "vastuutunta alkoholistia Roselyn Jonesia".

 

 

Swanin temppuilu kirvelsi yhä Roselynin mieltä, mutta hän yritti unohtaa katkerat ajatukset ja tasata hengitystään. Sitten Roselyn alkoi katsella ympärilleen ja epäluulo valtasi hänet, voisiko yksikään ravintola sijaita näin syrjässä, alue oli sotkuinen ja moni liike oli sulkenut ovensa.
 

 

Roselyn hiljensi kävely vauhtiin ja ajatteli: Noniin, Roselyn, tuo se on, hengitä syvään ja ole oma ihana itsesi. Roselyn yritti parhaansa mukaan totella omaa neuvoaan hengitti syvään ja asteli ravintolaan hymyillen.
 

 

 

Koska vastaanottotiskin takana seisova nainen puhui parhaillaan puhelimeen Roselyn suuntasi sanansa hieman kauempana olevalle tarjoilijalle "Hei, Minulla olisi tapaaminen Gabe Mundyn kanssa",Roselyn sanoi ja toivoi muistaneensa miehen nimen oikein.
 

 
Nainen näytti aluksi hieman kummastuneelta, mutta hänen kasvonsa kirkastuivat hänen muistaessaan jotakin. "Aaa.. Sinä olet se työnhakija", hän sanoi hymyillen.
 

 

"Joo, Roselyn Jones. Minulla olisi tapaaminen kahdelta", Roselyn sanoi katsellen maahan, mutta muisti sitten sen olevan huono tapa ja katsoi tarjoilijaa tarkemmin ja yllätyksekseen tunnisti hänet. Nainen ei nimittäin ollut muuttunut yhtään sitten kouluaikojen. "Martha! Mitä hemm- tai siis... Muistatko minut, Roselynin? Me oltiin samassa koulussa sillon joskus... kauan sitten", Roselyn virnisti, mutta nainen ei näyttänyt muistavan ja Roselynistä alkoi tuntua melko nololta. Sitten nainen kuitenkin näytti muistavan ja virnisti takaisin.
 

 

"Rose! Mitä sinä täällä?", Martha sanoi ja halasi Roselyniä
"Haen työtä. Pitkä tarina, voin kertoa myöhemmin. Mutta se tapaaminen alkaa ihan kohta, voisitko vaikka näyttää tietä",Roselyn sanoi.
"Aivan joo. Seuraapa sitten minua", Martha sanoi iloisesti.
 

 

Roselyn kulki Marthan perässä ja jännitys kasvoi kasvamistaan hänen sisässään, sillä Roselyn todella toivoi saavansa tämän työpaikan vaikkei koskaan ennen ollutkaan työskennellyt ravintola-alalla.
 

 

Martha johdatti hänet pieneen koppiin, joka ilmeisesti toimi jonkin asteisena toimistona. "Gabe hei. Tässä on Roselyn, se työnhakija.", Martha ilmoitti hehin selin olevalle miehelle.
 

"Ahaa. Vai että Roselyn... Roselyn Jones niinhän se oli?", Gabe myhäili, kääntyi heihin päin ja sanoi sitten  Marthalle: "Kiitos, voit nyt mennä."
 

Martha kääntyi lähteäkseen ja sanoi Roselynille: "Onnea"
 

 

Gabe nousi tuolistaan ja astui lähemmäs Roselyniä kuin tarkastellakseen häntä. "Olethan tietoinen,että tälle työlle olisi monia ottajia",Gabe sanoi. "Eikös kaikille töille ole",naurahti Roselyn koettaen keventää tunnelmaa. "Miksi sitten olet myöhässä. Ei anna kovin hyvää kuvaa nimittäin",myhäili Gabe tarkastellen Roselyniä päästä varpaisiin. Roselyn naurahti taas hermostuneesti ja sanoi: "Katsos, kun minä ja Martha olemme lapsuuden ystäviä ja yllätyin hänen näkemisestään." Gabe myhäili taas jotain josta Roselyn ei saanut selvää ja hänellä oli inhottava tunne ettei tulisi pitämään Gabe Mundystä kovinkaan paljon.
 

 

"Ja sinä haet tätä työtä, koska..?",Gabe sanoi jättäen lauseen Roselynin täydennettäväksi.
"Siksi, että tarvitsen työtä ja haluan kokeilla jotakin uutta",Roselyn sanoi niin itsevarmasti kuin kykeni.
"Mutta päätit kuitenkin tulla kolme minuuttia myöhässä. Me täällä Monasissa arvostamme suuresti täsmällisyyttä ja ahkeruutta.",Gabe sanoi kohottaen kulmiaan.
"No, Olin vain niin yllättynyt Marthan näkemisestä täällä", Roselyn koetti selittää.
 

 

Gabe tarkkaili hetken Roselyniä ja virnisti sitten sanoen:"Jaa jaa no, toivottavasti sitten yllätyt kun kuulet, että olet palkattu. Onnea ja silleen tule näytän paikkoja".

 

 

Roselyn ja Gabe lähtivät kulkemaan käytävää joka johti Gaben työhuoneesta ravintolan keittiöön.

 

 

”Tässä on keittiö täällä työskentelevät Chad ja Andres, jotka ovat tällä hetkellä jossain. Ainiin ja Louisekin on joskus ilta vuorossa, koettaa näet suoritttaa opintonsa loppuun ennen kuin vauva syntyy... Mutta siirrytäänpä eteenpäin”,Gabe selitti.

 

 

He kävelivät ruokasalin puolelle ja Gabe sanoi:”Sinun työpisteesi onkin sitten tässä, ajattelin, että voisit aloittaa tässä baaritiskillä.” Roselyn katsoi ympärilleen. Ravintolassa oli mukava sisustus, eikä se näyttänyt ollenkaan niin kurjalta kuin ulkoapäin olisi voinut olettaa, muutamat asiakkaat istuivat pöydissä, blondi puhui yhä puhelimessa ja Martha palveli asiakasta, ei ollenkaan huono työympäristö.

 

 

”Selvä. Tämä vaikuttaa todella hienolta. Milloin voin aloittaa”, Roselyn kysyi innostuneena. ”No jospa tulisit huomenna iltavuoroon, Martha voi silloin opastaa sinua”,Gabe sanoi. ”Mainiota. Tästä tulee niin hienoa”,Roselyn sanoi niin yli-innokkaalla äänellä, että ansaitsi Gabeltä kummastuneen katseen.

 

 

 

Seuraavana iltana Martha ja Roselyn istuivat sulkemisajan jälkeen baaritiskillä ja vaihtoivat kuulumisia. Roselyn hehkui uutta elämän iloa ja oli keskittynyt koko päivän niin suurella antaumuksella, että tunsi vihdoin ansaittua tyytyväisyyttä itseensä. Roselyn oli kertonut Marthalle koko tarinan siitä miten oli päätynyt hakemaan työtä Ravintola Monasista.

 

 

Vihdoin Roselyn oli kyllästynyt kertomaan omaa tarinaansa ja pyysi Marthaa kertomaan oman tarinansa. Marthan kulmat kurtistuivat hetkeksi kun hän mietti mitä kertoisi elämästään. ”No, minä erosin juuri... ja minulla on kolmevuotias poika, Sam. Me asutaan Raefordissa. Sinun pitää joskus tulla käymään”, Martha kertoi.

 

 

Keskustelu jatkui vielä puoli tuntia kunnes sekä Roselynin, että Marthan oli pakko lähteä kotiin.

 

 

 

 

 

Seuraavana lauantaina Roselyn päätti pitkän harkinnan ja Marthan kannustuksen jälkeen selvittää välinsä Gunterin kanssa. Roselyn ei ollut ennen käynyt Gunterin luona, mutta pienen etsinnän jälkeen hänen oli onnistunut jäljittää miehen osoite numeropalvelusta. Nyt Roselyn seisoi Gunterin asunnon oven edessä mietti millä sanoilla aloittaisi keskustelun.

 

 

 

Hieman hämmentyneen näköinen alusvaatteisillaan oleva Gunter avasi oven. ”Hei”,sanoi Roselyn epävarmasti. Paniikki alkoi jyllätä Roselynin päässä entä jos Gunterilla olikin jo joku toinen tai jos hän ei sittenkään haluaisi mitään vakavaa Roselynin kanssa vaan piti Roselyniä täysin idoottina. ”Hei! Mikähän sinut tänne tuo”, kysyi Gunter kiusallisen hiljaisuuden jälkeen tajuttuaan, että oli hänen vuoronsa puhua.

 

 

”No, minä minää... Minä ajattelin, että meidän välit jäi aika kurjiksi sen jälkeen kun viimeksi nähtiin ja minä halusin vain kertoa että olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja... ja voidaanko me puhua sisällä”, soperteli Roselyn ja antoi kukat Gunterille.

 

 

 

 

Gunter virnisti ja Roselynistä tuntui että se oli maailman söpöin virnistys, sillä nyt Roselyn oli varma että piti Gunteristä, eikä halunnut menettää häntä. ”Tottakai ja kiitos kukista vaikka en minä niitä ole kyllä ansainnut. Tule sisälle”, sanoi Gunter iloisesti.

 

 

Roselyn seurasi Gunteria kauniisti sisustettuun asuntoon ja mietti oliko Gunter todella näin hyvä sisustaja vai oliko tämä palkannut apua. Ehkä Gunterillä oli kämppis. ”Joten asutko sinä täällä yksin?”, Roselyn kysyi. Seurasi pieni hiljaisuus ja Roselyn mietti oliko kysynyt jotain väärää, mutta sitten Gunter vastasi: ”Minulla oli kämppis, mutta ei ei ole enää viime keväästä saakka olen asunut yksin.” ”Ai joku nainen vai”, kysyi Roselyn mustasukkaisemmin kuin oli ollut tarkoitus ja katui heti kysymystään.

 

 

Gunter ei kuitenkaan vastannut mitään, naurahti vain ja sanoi: ”Minä käyn pukemassa vähän vaatetta päälle, jos sopii. Odota vaikka sohvalla ole kuin kotonasi.” ”Okei”, Roselyn sanoi, mutta häntä vaivasi, että Gunter oli selvästi vältellyt hänen kysymystään.

 

 

”No niin valmista. Mistä sinä halusitkaan puhua”, Gunter kysyi. ”Jaa se se on ihan tyhmä juttu”,sanoi Roselyn vähätellen.

 

 

 

Gunter istui hänen viereensä ja kysyi vakava ilme kasvoillaan: ”Oikeasti mitä sinä halusit sanoa”.

”Sitä vaan, että mä en tiedä mitä sinä ajattelet, mutta minä oikeasti haluaisin sun kanssa jotain vakavaa, niinku oikeen parisuhteen. Ja että minä olen pahoillani, että minä olin välillä sellanen idiootti”, Roselyn sanoi arasti.

Gunter näytti hetken siltä ettei tiennyt mitä sanoa, mutta sanoi sitten hymyillen: ”Ja nyt vasta sanoit, minähän olin sinun pauloissasi heti alusta asti”

Roselyn nauroi ja sanoi: ”Eikun oikeasti!”

 

 

 

”Ihan oikeasti”, Gunter sanoi ja veti Roselynin lähemmäs itseään. ”Joten ollaanko me nyt sitten yhdessä?”, kysyi Roselyn toiveikkaasti. ”Kai me sitten ollaan”, Gunter hymyili.

 

 

”Joten, se nainen jonka kanssa asuit. Ettehän te ollu naimisissa tai jotai?”,kysyi Roselyn vitsillä, muttei ollut kuiteenkaan varma kuulostiko se tarpeeksi vitsiltä. ”No ei todellakaan, eikä sillä ole merkitystä koska mehän ollaan nyt yhdessä vai kuinka?”,Gunter sanoi, mutta silti Roselyn oli kuulevinaan Gunterin äänessä surua.

 

 

Seuraavien kolmen kuukauden aikana Roselyn koki elämässään suuria muutoksia. Hän huomasi olevansa rakastunut onnellinen ja elävänsä juuri sellaista elämää josta oli aina unelmoinut.

 

 

Roselyn oli myös alkanut viihtyä töissä unohdettuaan katkeruuden joka oli seurannut edellisen työpaikan menetyksestä.

 

 

 

Kaiken lisäksi Roselyn oli saanut ystävyytensä takaisin Marthan kanssa ja he saattoivat taas puhua kaikesta aivan kuten ennenkin, vaikka heillä ei ollutkaan enään aikaa nähdä kuin töissä.

”Joten, minä ja Gunter ollaan seurusteltu nyt vähän yli kolme kuukautta ja mä mietein pitäisikö mun ja Gunterin muuttaa yhteen, kun Gunter asuu lähempänä mun työpaikkaa ja siellä on enemmän tilaa ja mä en tajua miten, mutta viimeaikoina mä olen huomannut, että kaikki mun tavarat löytyy sieltä... Meikit, hiusharjat, vaatteet.”, vaahtosi Roselyn eräänä päivänä Marthalle.

”No, ehkä teidän pitäisi sitten muuttaa yhteen, koska sinä näytät jo puoliksi asuvan siellä. Tai siis, milloin sinä olet edes viimeksi käynyt omalla asunnollasi?”, Martha naurahti.

 

 

”No niin tytöt, tytöt. Enemmän työskentelyä vähemmän pulinaa ja juoruilua, kiitos”, muistutti Gabe, kuten aina kun Marthan ja Roselyn puheet alkoivat kuulua liian kauas. ”Joo, joo”, sanoivat kumpikin ja jatkoivat juttelua hieman pienemmällä äänellä.

 

 

”Gunter mitä sinä tarkalleen ottaen haluat tältä suhteelta”, Roselyn kysyi sinä iltana, kun he loikoilivat Gunterin sängyllä. Gunter mietti hetken ja sanoi sitten: ”Jaa a mistä sitä tietää. Olen viime aikoina huomannut ettei kannata tehdä liikaa suunnitelmia, koska niiden murkautuminen on aika raskasta katseltavaa.” ”Eli mitä tuo nyt oli tarkoittavinaan?”,kysyi Roselyn. ”Älä ymmärrä väärin. Tarkoitin, että tottakai haluan jakaa tulevaisuuteni sinun kanssasi, mutta joskus niin eivaan tapahdu koska jokin ylempi voima puuttuu peliin”, Gunter sanoi katkerasti kuin muistellen jotain vanhaa tapahtumaa.

 

 

”Gunter. Mitä jos oletetaan, ettei mikään tule meidän väliin ja suunnitelmat menee niinkuin oletetaan. ”,Roselyn kysyi. ”Miten niin? Minä rakastan sinua Roselyn. Mihin sinä oikein tähtäät”, Gunter kysyi hämmentyneenä.

 

 

 

”No minä vain mietin, että pitäisikö meidän muuttaa yhteen. Kun minulla olisi lyhyempi työmatka, täällä on enemmän tilaa ja kaikki minun tavarat alkaa olla vähitelleen täällä. Enkä minä jaksaisi olla erossa sinusta”,selitti Roselyn hymyillen. ”Aaa... Tottakai.”,Gunter sanoi ja lisäsi sitten naurahtaen: ”Hetken aikaa kuulosti ihan kuin sä haluaisit erota tai jotain.” Roselyn nauroi ääneen.

_____________

 

Noniin siinä se oli sitten :D Aikamoinen  shokki muuten ruveta tekemään osaa ku sekä vuodatus että photobucket oli muuttunu :D JA hyvää pääsiäistä ja Aprilli päivää kaikille ::)