---------------------
------------------------
Rakastaa. Ei rakasta. Rakastaa. Ei rakasta. Rakastaa? Ei rakasta?,Roselyn rallatteli mielessään lastenlorua. Roselyn ei ollut enää ollenkaan varma mitä tunsi Chrisiä kohtaan. Pitkä välimatka ja se, että Roselynin oli nyt keskityttävä entistä enemmän kouluun olivat verottaneet suhdetta rankalla kädellä.Toisaalta aina, kun Roselyn ei voinyt tavata Chrisiä hän kaipasi tätä, mutta kun Chris oli lähellä alkoi Roselynistä tuntua, ettei hän ollut koskaan tätä kaivannutkaan.
Chris ei ollut tuntunut huomanneen mitää eroa Roselynin käytöksessä, päinvastoin, Roselynistä tuntui, jos mahdollista, että Chris oli entistäkin rakastuneenpi häneen ja se teki Roselynin olosta entistäkin vaivaantuneemman.
Niinpä eräänä iltapäivänä Roselyn päätti kääntyä asiassaan siskopuolensa Charlotten puoleen. ”Niin, kun minulla olisi sellainen ongelma liittyen Chrisiin...”,Roselyn aloitti, mutte päässyt pidemmälle.
”Minä arvasin! Sinä olet paksuna eikö niin?”, Charlotte kirkaisi. Roselyn oli hiljaa hetken, sillä oli niin tyrmistynyt Charlotten väärästä johtopäätöksestä. ”Hiljaa! Ei, en minä... Tai siis..”, Roselyn sopersi. Toisinaan Roselyniä kummastutti Charlotten järjenjuoksu. Kuinka ihmeessä hän muka olisi raskaana? Eihän hän nyt ihan niin vastuuton ollut.
Roselyn kokosi itsensä ja sanoi: ”Siis, kun minä en halua enää olla Chrisin kanssa”. Hetken Roselynistä näytti siltä kuin Charlotte alkaisi nauraa ja se suututti häntä. ”Lottie, älä viitsi nauraa. Minä en ole ikinä eronnut kenenkään kanssa! Minä olen seurustellut koko yläaste ajan Chrisin kanssa. Ja se ei enää vain toimi, tuntuu kuin olisin tavallaan kasvanut Chrisistä yli”, Roselyn sanoi vakavana.
”Anteeksi. Senkun sanot Chrisille ettet halua enää seurustella. Helppoa eikö totta?”, Charlotte naurahti.
”Enhän minä nyt noin vain voi sanoa että haluan erota, vai voinko?”, Roselyn sanoi kysyvästi.
”Tottakai voit. Ei sitä tarvitse enää sen jälkee vatvoa”, Charlotte sanoi.'
-------------------------
-------------------------
Seuraavana viikonloppuna jona Chris oli jälleen Roselynin luona Roselyn oli päättänyt ottaa vaarin Charlotten sanoista. Hän ei kuitenkaan tiennyt kuinka olisi sen tehnyt. Hiljaisuus oli painostava.
”Voisitko nyt kertoa mikä on”, Chris kysyi hieman ärsyyntyneesti, kun hiljaisuutta oli jatkunut jo lähes puoli tuntia. ”Sinä suutut, jos kerron”, Roselyn sanoi vältellen tuijottaen tiukasti tyhjyyteen, välttäen Chrisin katsetta.
”Enkä suutu. Kerro vain”, maanitteli Chris. Roselyn vaihtoi asentoa ja nojautui hieman Chrisiä kohti ja sanoi: ”Aivan varmasti suutut.” Roselyn tiesi pelaavansa aikaa typerällä vakuutelullaan ja oli myös hyvin tietoinen kuinka typerältä kuulosti, mutta ei hän toisaalta halunnut ehdoin tahdoin satuttaa toista ihmistä. ”Olenko minä tehnyt taas jotain väärin”,Chris kysyi turhautuneesti.
Roselyn jatkoi tyhjän tuijottamista ja sanoi sitten hiljaa: ”Et, mutta minä haluan erota. Minä en... tunne sinua kohtaan enää mitään. Anteeksi.” Hiljaisuus oli niin hiljainen että Roselyn olisi voinut vannoa että olisi kuullut nuppineulan putoamisen vaikka nuppineula olisi pudotettu kerrostalon alimmassa kerroksessa.
Sitten räjähti. ”Vai sillä tavalla. Minä arvasin, että olen taas tehnyt jotain”, Chris sanoi vihaisesti. ”Minähän sanoin, että suutut”, Roselyn sanoi hieman tyytyväisyyttä äänessään, vaikkei tiennyt mistä hän oli tyytyväinen. Siitäkö, että oli juuri loukannut Chrisiä harvinaisen henkilökohtaisesti? Vai siitä, että oli tiennyt tämän suuttuvan?
”Tottakai minä suutun! Sinä jätit minut. Rose, minä rakastan sinua edelleen.”, Chris sanoi kovalla äänellä repien samalla hiuksiaan. Chris näytti ihan apinalta, ajatteli Roselyn ja nauroi melkein ääneen. ”Mutta minä en sinua, joten tässä ei ole mitään järkeä.”,Roselyn sanoi kylmästi.
”Ai no, siinä tapauksessa minä voin kyllä häipyä”, Chris sanoi ja paineli ulko ovelle. ”Heippa”,sanoi Roselyn hiljaa.
No, terve vaan!”,Chris huusi rappukäytävästä vielä vihaisesti ja jätti oven auki. ”Oven saa laittaa kiinni”,huusi Roselyn Chrisin perään. Hetkeksi Chrisin askeleen pysähtyivät portaissa, sitten Chris palasi takaisin ja paiskasi oven kiinni niin, että koko rappu soi.
”Vai, sillä lailla. Mokoma tyhmä idiootti.”,Roselyn sähisi suuttuneena. Chris oli idiootti! Miksi sen piti aina tehdä asioista vaikeita,Roselyn pohti vihoissaan ja lysähti sohvalle katsomaan alieneista kertovaa sarjaa, joka epäilemättä oli täyttä puppua, mutta Roselyn huomasi sen pian melko mielenkiintoiseksi.
Vastakun yö oli vaihtunut aamuyöksi Roselyn kykeni menemään nukkumaan. Kaikki tuntui niin erilaiselta, kun olikin sinkku vaikka eihän mikään oikeastaan ollut muuttunutkaan.
---------------16 vuotta myöhemmin--------------
---------------16 vuotta myöhemmin--------------
Roselyn oli muuttunut paljon kuudessatoista vuodessa. Hänellä oli työ lastentarhassa, mutta se ei juuri vaikuttanut siihen, että Roselyn löysi harva se viikonloppu juhlimasta. Roselynin ja Chrisin suhde oli yhä pisin suhde jossa Roselyn oli ollut. Toki Roselynillä oli ollut muitakin miehiä sen jälkeen, mutta suhteet olivat aina jääneet lyhyiksi pintaraapaisuiksi. Kuitenkin Roselyn oli kohtalaisen tyytyväinen elämäänsä. Välillä hän kuitenkin tunsi kateuden piston ajatellessaan Jacobia ja tämän perhettä. Niin, Jacobilla oli perhe vaikka tämä oli vasta kaksikymmentäkaksi...
Oli melko käänteistä, että hän, Roselyn, istui nyt juomassa, mutta Jacob vietti aikaansa perheensä ympärillä. Mutta toisaalta Mariah oli ollut Jacobin ensi- ja tosirakkaus ja silloin eivät kai mikään estänyt heitä elämästä unelmiaan. Toisinaan Roselyn mietti olisiko Chris ollut ollut hänelle se oikea, mutta hän ei ollut päätynyt vielä mihinkään vastaukseen.
”Terve!”,sanoi miehen ääni Roselynin vieressä ja Roselyn säpsähti. ”En kai häiritse”, mies kysyi huomattuaan Roselynin reaktion. ”Et, säikäytit vain”, hymyili Roselyn ystävällisesti.
”Onkos neidillä nimeä?”, kysyi mies. ”Roselyn... Onko itselläsi nimeä?”, Roselyn kysyi. ”No jaa, nörtiksi kutsuivat yläasteella ja rillipääksi ala-asteella. Vanhemmat kutsuivat kullannupuksi. Mutta Gunteriksi minua kutsutaan, jos katsotaan papereista”,mies selitti virnistäen.
”Joten minä tässä vain pohdiskelin, että josko lähtisit vaikka tanssimaan tai jotain”, sanoi Gunter yhä hymyillen, mutta äänessä oli tiettyä varautuneisuutta. Roselyn mutristi huuliaan. ”En minä osaa tanssia”, Roselyn sanoi. ”Tule nyt kumminkin, ei sillä ole täällä mitään väliä”,Gunter pyysi. Roselyn vilkaisi drinkkiään ja huomasi lasin olevan pian tyhjä. ”Niin kai sitten”, Roselyn myöntyi ja joi lasi tyhjäksi. Ne ovat olivat jääneet jo kauan aikaa sitten taakse, kun alkoholi oli vain ärsyttänyt Roselyniä.
He tanssivat lähekkäin. Ehkä aivan liiankin lähekkäin, ajatteli Roselyn. Tai ehkä se ei ollutkaan läheisyys joka vaivasi Roselyniä tilanteessa oli jotain kierolla tavalla romanttista.
”Sinä olet todella kaunis, Roselyn”,Gunter kuiskasi. Roselynin teki mieli pyöritellä silmiään, sillä noinhan kaikki miehet aina sanoivat, aina. Eikä hän, Roselyn, edes ollut mielestään kaunis. Roselyn ei kuitenkaan halunnut pilata tunnelmaa joten tyytyi vain hymyilemään.
Ja sitten Gunter suuteli Roselyniä. ”Hmm... Meille vai teille?”,virnisti Roselyn irrottauduttuaan suudelmasta. Gunter näyttti aika hämmentyneeltä, mutta vastasi sitten:”Teille. Minä tuota asun aika kaukana.”
"Kiva kämppä sinulla”,Gunter sanoi heti sisälle päästyään. ”Joo, onhan se ihan hieno. Saanko kenties esitellä makuuhuoneen”,sanoi Roselyn vihjailevasti.
Herätyskello soi Roselynin mielestä aivan liian lyhyen ajan kuluttua. Oli maanantai ja aika lähteä töihin. ”Ei helvetti”,Roselyn mumisi unisena.
Sitten hän huomasi vierellään nukkuvan hahmon. ”Ei helvetin helvetti”,Roselyn kirosi uudestaan. Oliko ollut täysin välttämättömän pakko raahata taas joku ukkeli kotiin,mietti Roselyn. Roselyn nousi ylös hitaasti sillä olo ei ollut parhaimmasta päästä.
Roselyn hiippaili hitaasti peilin eteen.”Ei helvetin helvetin helvetti”, sähähti Roselyn katsoessaan peilikuvaansa ja juuri kun hän oli alkanut pohtia millä saisi kasvoistaan sen näköiset, että kehtaisi mennä töihin mies, joka oli nukkunut Roselynin vieressä heräsi.
”Joko on aamu?”,mies kysyi melko tokkuraisen kuuloisena. ”Ei, mutta minun on pakko lähteä töihin nuku vaan, jos huvittaa”, Roselyn sanoi jättäen pois sen kohdan jossa hän toivoi miehen olevan lähtenyt ennen kuin hän palasi.
Roselyn pukeutui hitaasti. Päätä jomotti ilkeästi. Töihin vaan kiltisti näyttämään pikkulapsille oikein esimerkillistä mallia, Roselyn ajatteli ironisesti.
Ehkä iso tölkki appelsiinimehua parantaisi oloa,Roselyn mietti ja kaivoi jääkaapista tölkin ja joi ensimmäisellä kulauksella puolet.
Lähtiessään Roselyn mietti oliko ollut järkevää jättää täysin vieras mies asuntoonsa yksinään. Entä, jos koko talo olisi tyhjennetty, kun hän palaisi kotiin?
Tai entä, jos kaikki paikat olisi tuhottu? Ovi pois paikoiltaan ja ikkunat hajalla? Hänen vuokranantajansa ei takuulla hyppisi riemusta...
Roselyn saattoi huokaista helpotuksesta päästessään takaisin kotiin. Paikkoja ei ollut rikottu ja kaikki oli täysin ennallaan.
Roselynin teki mieli valittaa ääneen. Kaikki oli sinä päivänä mennyt huonosti. Päänsärky oli iskenyt heti töissä ja pikkulasten kitinä ja huuto oli tuntunut korvia raastavalta. Hän oli myöhästynyt bussista ja joutunut odottamaan hyytävässä ilmassa vartin vain siksi ettei ollut kävellyt tarpeeksi nopeasti. Ainut hyvä asia oli, että edes se säälittävä valmisspagetti, jonka hän oli hakenut lähikaupasta, maistui yllättävän hyvälle.
Roselyn käveli pieneen keittiöönsä aikeenaan jättää lautanen tiskialtaaseen. Sitten hän huomasi samomalehden pöydällä. Se ei ollut ollut siinä vielä aamulla, siitä Roselyn oli varma, eikä hän myöskään ollut hakenut postia tänään. Yleensä Roselynin nosti postin ovelnsa edestä aina töitten jälkeen, mutta tällä kertaa hän ei ollut muistanut sillä ei ollut ollut kompastua siiheen heti ovesta tultuaan. ”Mitä hittoa, mistäs lähtien lehdet ovat alkaneet kävelemään itse keittiön pöydälle”,Roselyn sanoi kohottaen samalla kulmiaan.
Sitten Roselyn tajusi, että sen oli oltava Gunterin tekosia, sillä kukaan muu ei ollut käynyt Roselynin luona vähään aikaan. Roselyn rauhoittui ja tiskasi lautasensa.
Sitten hän kääntyi ja pysähtyi samantien kuin seinään. Roselynin aikeena oli ollut lukea lehti, mutta sensijaan Roselyn tuijottikin nyt sanoja jotka paperiin oli raapustettu hänen pinkillä kynällään. Ja hänen sydämensä jyskytti miljoonaa.
------------------------------
Huh! Voi vitsit tää on rasittava tää uus vuodatuksen kirjotuksen muokkaus editori juttu....Kommenttia saa sitten laitttaa kullannuput? (<-kirjotetaaks toi yhhellä vai kahella n-kirjaimella muutes? :D:D:D) Mitäs muuten veikkaatte että paperissa lukee?
------------------------------
Huh! Voi vitsit tää on rasittava tää uus vuodatuksen kirjotuksen muokkaus editori juttu....Kommenttia saa sitten laitttaa kullannuput? (<-kirjotetaaks toi yhhellä vai kahella n-kirjaimella muutes? :D:D:D) Mitäs muuten veikkaatte että paperissa lukee?
Kommentit