Moikka! Päätin, että osien viralliseksi ilmestymispäiväksi vaihtuu sunnuntai, koska jostain ihme syystä lauantaina mulla on AINA paljon odotettua enemmän tekemistä :D Pahoittelut vielä tästä myöhästymisestä ---------.
--------------
Leo käveli puistokatua pitkin. Hänen oli tarkoitus tavata Irina rullaluistelukentällä. Leolla oli vain vähän aikaa joten hän aikoi suorittaa tapaamisen nopeasti, Irina ei suoraan sanottuna ollut hänen parhaita ystäviään. Tyttö oli, no, jotenkin tylsä ja nörtähtävä. Muutenkaan Irina ei ollut kovin suosittu toisinkuin Leo, joten oli hieman outoa, että nämä kaksi edes puhuivat toisilleen. 
Kuten aina Irina tervehti hermostuneesti ja pienellä äänellä, mutta rentouduttuaan oli ihan mukiin menevää seuraa ja siksi Leo hänestä pitikin. 
Juteltuaan niitä näitä hetken Leo päätti mennä asiaan, jota oli tullut toimittamaan. ”Irina, muuten, haluiaisitsä tulla sunnuntaina mun kans Brittanyn bileisiin”, Leo kysyi, hän oli jo aavistellut mitä Irina vastaisi todennäköisesti 'ei' ja sitten ihmettelisi miksi hän edes kysyi. 
”Brittanyn bileisiin”, Irina toisti ivallisesti. Irina inhosi Brittanyä, koska tämä oli kiusannut häntä ala-asteella. ”Kai Melinakin on siellä?”, Irina kysyi lähes yhtä ivallisesti. ”Joo, on se ja mä, Adam, Eric ja sä, jos tuut, tuu ny pliis.”, Leo anoi hän ei itseasiassa edes tiennyt miksi pyysi Irinaa kanssaan, kai siksi että Adam ja Melina olivat pari tai olivat ainakin toistaiseksi ja Ericin ja Brittanyn välillä oli niin paljon säpinää, että täytyi olla sokea ja kuuro jottei huomannut sitä. Ja jos hyvä tuuri sattuisi nämä neljä saattasivat loppuillasta sekoittaa heidän illanviettonsa tuplatreffeiksi ja Leo joutuisi olemaan yksin. 
”Okei mä tuun, mut vaan sen takii et sä pyydät ja siks ku Mel on siellä”, Irina naurahti. Leo ymmärsi Irinaa, Melina oli aina armollisempi Irinaa kohtaan toisin kuin Brittany, joka huomattaan heitti toisinaan aika rajua läppää muista.” Hyvä, mut mun pitää nyt mennä lupasin äitille et oon kuudelta kotona ja kello on jo varttii vaille. Tuu sit Brittanylle joskus yheksältä”, Leo sanoi ja oli helpottunut, että oli saanut seuraa, mutta Brittany ei olisi iloinen, mutta se ei ollut ongelma Brittanyllakin tuntui aina olevan etu oikeus tehdä juuri niinkuin huvitti, joten Leo päätti käyttää samaa keinoa.
Leon lähtiessä Irina ei voinut kuin tuijottaa tämän perään. Tämä, jos mikä oli ollut yllättävä käänne, mutta hyvä sellainen, Irina oli vihdoin saanut tilaisuuden toteuttaa pikku suunnitelmansa
--------------
Sunnuntaina kaikki olivat kerääntyneet Brittanylle, sillä Brittanyn yksinhuoltaja isä oli jälleen työmatkalla ja koko valtava talo oli Brittanyn käytössä sillä ehdolla, ettei mitään hajotettaisi. He olivat aloittaneet katsomalla jotain MElinan ehdottamaa leffaa, mutta kukaan ei erityisesti keskittynyt siihen.
Irina makasi hämmentyneenä sohvalla nojaten jalkojaan rahiin. Hän ei ollut ihan tajunnut mitä oli tapahtunut kaikki olivat ihan mukavia jopa Brittany vaikkakin pienellä varauksella, Brittany ja Mel olivat jopa laittaneet hänen hiuksensa. Ja hänen oli ollut pakko myöntää, että näytti kerrankin edes vähän kauniilta.
Leon kyllästyi elokuvaan ensimmäisenä, (eihän kukaan oikeasti voinut olettaa että hän istuisi lähes kaksi tuntia tuijottamassa telkkaria ja odottamassa, että kaikki elokuvan henkilöt olivat kuolleet hitaasti ja verisesti jonkun psykopaatin kirveestä?)joten hän meni leikkimään Brittanyn veljen Dj- soittimilla. Dj:n pakalta näki aika hyvin kaiken... Leo huomasi, että jotain oli selkeästi tapahtunut Melin ja Ericin välillä, sillä Mel torjui kaikki Ericin yritykset lähestyä itseään. Leo sääli hieman Ericiä, sillä Mel pisti hänet koville ja suuttui helposti esimerkiksi siitä, että Eric oli jutellut jonkun toisen tytön kanssa kahden. Leo oli saanut kuulla kaiken tämän Ericiltä itseltään sillä tämä oli Leon paras kaveri.
Mutta Dj:n paikalta näki myös huonoja asioita. Adam ja Brittany olivat vähän turhankin lähekkäin. Leo oli aina elätellyt unelmia kuinka hän ja Brittany olisivat yhdessä ja eläisivät onnellisesti loppuun asti, vaikkei sitä halunnut myöntääkään hän oli ihastunut Brittanyyn, ihankuin suurinpiirtein kaikki heidän luokkansa pojat.
--------Irina--------
Sillä välin Irina oli paennut keittiöön, Melinan seuratessa, ja hörppi nyt limsaa. Yhtäkkiä Melina avasi keskustelun. "Irina, tuu mun kaa tupakille?", Melina kysyi arasti. "Mut en mä polta ja mul on tää", Irina vastasi hämmentyneenä ja osoitti limutölkkiään. "No, tuu ihan vaa seuraks", Melina ehdotti. "No okei", Irina vastasi.
Kun Melina oli sytyttänyt tupakkansa ja pistävä savun katku oli ympäröinyt heidät Melina avasi jälleen suunsa "Okei, oli mulla sulle oikeestikki asiaa...", Mel sanoi tuijotellen maahan.
"Ja anteeks, jos oon joskus kiusannu tai puhunu susta paskaa", Mel jatkoi katsoen Irinaa nyt suoraan silmiin. Irina oli hämmentynyt, puhuiko Mel edes suoraan sydämestään vai olivatko tytön nauttimat siiderit kirvoittaneet tämän kielen, Irina mietti ja oli hetken hiljaa ja sanoi: "Ai... No saat anteeks. Mut mikä se sun asia oli?"
Mel katsoi taas alas. "Nyt sä kyl naurat mulle, mutta sähän tunnet Leon aika hyvin, eikö?", Melina johdatteli. "Joo, kyl mä, mutta miten se tähän liittyy?",Irina kysyi. "No, kun mä vähän niin kuin tykkään siitä, mut se ite on ihan pihkassa Brittanyyn, kuinkas muuten", Melina sanoi hieman katkeruutta äänessään. "Eli sä haluut, että mä puhun sun puolestas?", Irina ymmärsi, tääsä oli ongelma myös hän oli ihastunut Leoon tämä oli sekavaa, lievästi sanottuna, Irina ajatteli.
"Okei, mutta mä haluun vasta palveluksen", Irina totesi. "Niinku mitä", Mel kysyi. "Sä et enää puhu musta pahaa ja koitat saada Brittanynkin suhtautuumaan myönteisesti. Ok?", Irina ehdotti. "Okei",myöntyi Melina.
Juuri silloin Brittany tuli ovesta ulos ja Irinasta tuntui, että heidän ilmeensä saattoivat olla hieman syylliset sillä Brittany kohotti kulmiaan ja kysyi:"Mitäs te täällä?" "Ei mitään, kävin tupakilla", Melina hymyili. "Aijjaa. No pojat haluu pelata pullon pyöritystä joten tulin pyytää teitä mukaan", Brittany totesi ja loi kummeksuvan katseen Irinaan.
Tuli Leon vuoro pyörittää pulloa ja sen pysähtyessä pulloa osoitti Irinaa. "No totuus vai tehtävä", Leo tivasi.
Irina ei voinut olla virnuilematta vastatessaan 'tehtävän', jos hyvin kävisi joku nielaisisi syötin ja antaisi hänelle tehtäväksi juuri sen mitä hän eniten toivoi.
Irina oli arvannut oikein Eric oli nielaissut syötin koukkuineen päivineen. Ilkeä virne kasvoillaan hän sanoi: "Pussaat Leoa, eikä mitään pikkupusuja vaan kielari"
Heidän suudellessaan Irina oli tyytyväinen itseensä. Ainoa huono puoli oli Melin hyvin hyvin syyttävä katse hänen selässään.
Koska Irina suoritti tehtävänsä oli hänen vuoronsa pyörittää. Tällä kertaa oli Adamin vuoro joutua piinattavaksi. "Tässäpä teille tehtävä sen ei pitäis tuottaa vaikeuksia. Brittany ja Adam te esitätte koko seuraavan viikon, että ootte yhessä", Melina sanoi hiljaa.
Brittany virnisti ja katsoi kattoon: "Joo ei tuota ongelmia ja kaikki Adamin kasvoilla kertoi samaa. Irina vilkaisi Leo on ilmettä.
Miten hemmetissä tässä aina kävi näin, aina. Hän olisi ikuisesti vain se porukan pelle se jolla on aina hauskaa, muttei ketään muijaa, Leo mietti.
Sisällä oli vielä valot päällä eli joku oli vielä valveilla. Leo päätti teeskennellä, että hänellä oli aivan liian väsy, jotta hä voisi livahtaa suoraan huoneeseensa joutumatta sen enempiä keskustelemaan sillä hän oli varma, että hänen äidillään oli suurinpiirtein koiran hajuaisti ja hän haistaisi pienimmänkin viinan hajun.
Vielä unen partaallakin ajatukset velloivat Leon päässä kuin hirmumyrsky. Hän oli suudellut Irinaa. IRINAA! Miten ihmeessä hän kehtaisi mennä huomenna kouluun..., Leo mietti
Maanantai valkeni sateisena ja Leon oli pakko myöntää ettei hänen olotilansakaan ollut mikään parhain mahdollinen.
Rubyn oli mennä hermot puhelin oli soinut jo suurinpiireinsadatta kertaa sinä päivänä ja, joka kerralla langanpäässä oli ollut jokin lehtimyyjä. Joten, kun varsin synkeältä kuulostava nainen oli kysynyt oli hänen nimensä Ruby Jonesin oli hänen tehnyt mieli lyödä soittajalle luuri välittomasti korvaan, Ruby kuitenkin hillitsi itsensä ja totesi: "Kyllä puhutte Ruby Jonesin kanssa. Mitä asiaa?" "Hienoa, vihdoinkin tavoitan jonkun omaisen",nainen vastasi. "Anteeksi? Mitä tarkoitat", Ruby ihmetteli, eihän hänellä ollut juurikaan ketään joka olisi voinut kutsua häntä omaiseksi. "Tosiaan olemme jo jonkin aikaa yrittäneet tavoittaa Catherine Jonesin omaisia hän kuoli viime viikolla ja jätti jälkeensä testamentin, valitettavasti hän jätti sinut perinnöttä, mutta hänen ystävänsä Lisbeth ja Alicia Blackwater ovat järjestäneet pienet hautajaiset.", nainen selitti nopeasti.
"Minun äitinikö on kuollut", Ruby kysyi ihan vain varmistaakseen ettei ollut kuullut väärin vaikka tiesi ettei ollut. Kyyneleet alkoivat valua silmistä vaikka Ruby kovasti koitti estää niin tapahtumasta.
Jasu oli tullut huoneesen kuultuaan vaimonsa korotetun äänen. "Ja milloinkohan nämä hautajaiset mahtavat olla",Ruby kysyi nopeasti vaikka tiesi kysyvänsä typeriä, ikäänkuin ruumishuoneelta, hautaustoimistosta tai mistä tämä nainen ikinä soittikaan, hän ei ollut maininnut, tiedettäisiin milloin hautajaiset pidettäisiin. Ruby oli myös hyvin tietoinen Jasun huolestuneesta ja kysyvästä ilmeestä. "No jaa, Me emme yleensä välitä tälläisiä viestejä, mutta koska tunnen Lisbethin henkilökohtaisesti suostuin tekemään hänelle palveluksen hän sanoi, ettette ole oikein väleissä. "Ei, emme olekaan. Mutta milloin ne hautajaiset ovat?", Ruby kysyi uudelleen. "Tämän viikon sunnuntaina SimCityn vanhalla kirkolla", nainen vastasi. "Kiitos kovasti, hei hei", Ruby hyvästeli, sillä ei halunnut pitkittää puhelua ikuisuuksiin.
Jasu astui lähemmäs Rubyn laskiessa puhelinta. "Kulta, kuka se oli", Jasu kysyi. "En tiedä, ei sanonut nimeään. Minun äitini on kuollut", Ruby totesi ykskantaan ja mahdollisimman tunteettomasti ettei Jasu huomaisi hänen olevan itkun partaalla.
Kolme mustiin pukeutunutta henkilöä tapasi kirkon edessä. He tervehtivät pikaisesti, sllä Rubyllä ei ollut mitään sanottavaa kummallekaan. Vanhempi nainen oli Lisbeth Blackwater, Catherinen vanha ystävä ja taisi olla jotain kaukaista sukuakin ja blondi oli hänen lapsenlapsensa Alicia. Aliciaa Ruby ei ollut koskaan tavannut eikä tiennyt mitä naisesta ajatella, mutta Lisbethin kanssa hänellä oli edelleen sopimattomia vuosien takaisia riitoja.
Astuessaan kirkkoon Rubyn sisuskalut vääntyivät solmuun. Arkussa hänen silmiensä edessä makasi hänen äitinsä hänen äitinsä jonka oli nähnyt viimeksi 16-vuotiaana.
Pappi aloitti puheensa ja puhui jotain paremmasta paikasta ja Jumalan tahdosta. Ruby ei voinut keskittyä hänen katseensa harhaili ja etsi vikoja, vikoja kaikesta ja etenkin itsestään.
Alicia ja Lisbeth eivät antaneet tilaisuudelle sen tarvitsemaa arvoa, mutta Ruby istui hiljaa paikallaan
Hänen katseensa kiinnityi arkun juurelle sytytettyihin kynttilöihin. Ehkä hän olisi voinut tulla toimeen äitinsä kanssa,ehkä hänen ei olisi pitänyt alkaa vihata äitiään, mitä syitä hänellä edes oli ollut? Ja nyt Catherine Jones oli ikuisesti poissa eikä Ruby enää ikinä voisi pyytää anteeksi typerää käytöstää. Kyyneleet nousivat taas tahtomatta silmiin.
Rubystä tuntui, että hän ei voisi kestää tätä enään. Ruby katsahti anovasti pappia kuin pyytäen lupaa poistua.
Ruby huomasi Lisbethin epämiellyttävän ehkä jopa pilkallisen katseen katseen ja teki päätöksensä.
Hän nousi penkistä papin ja noiden ärsyttävien juoruämmien tuijottaessa. Jalat tuskin kantoivat enää.
Kun Rubystä alkoi tuntua etteivät jalat enää kantaisi hän otti muutaman juoksu askeleen ja kiirehti nopeasti ulos kirkosta.
Viileä tuulenvire osui kasvoille ja rauhoitti kummasti kirveleviä silmiä ja mieltä.
Ruby sai olla rauhassa kokonaiset kaksikymmentä minuuttia ja koota ajatuksiaan kunnes tilaisuus loppui ja Lisbeth asteli kirkon ovista Rubyn luo.
"Lähdit sitten kesken saarnan, miksi edes tulit, jos sinulla oli noin huonot välit äitiisi",Lisbeth naljaili.
"Ei kuulu sinulle millään lailla ja älä sinä tule siinä selittämään mulle mitä minun pitäää tai ei pidä tehdä, nämä ovat minun äitini hautajaiset eivät sinun", kivahti Ruby, että tämä nainen osasi ottaa hermoille.
"Niin, äidin jolle et ole puhunut yli kolmeenkymmeneen vuoteen, tiedätkö edes miten paljon se satutti häntä? Tiedätkö miten onneton hän oli koko lopun elämänsä!", Lisbeth lässytti niin tekoherttaisesti, että korviin otti. "Se ei ole minun vikani. Hän itse hylkäsi minut", tiuskaisi Ruby. "Ei olisi pahitteeksi antaa anteeksi eihän?", Lisbeth ärsytti. "Anteeksi, mutta jos et ole huomannut se on vähän myöhäistä, niin minun äitini kuin sinunki osaltasi. ", sanottuaan asiansa Ruby lähti paikalta jättäen Lisbethin kiroamaan taakseen.
Kotiin saavuttuaan Ruby oli vaihtanut vaatteet ja istui nyt talonsa kuistilla vihdoinkin hän itki oikeasti pitkään aikaan ja katui.. Onneksi Jasu tai Leo eivät olleet kumpikaan kotona, Ruby kiitti mielessään.
Oliko hän tehnyt väärin lähtiessään äitinsä hautajaisista tuolla tavalla... Syyllisyys painoi Rubyä ei hänen elämänsä voinut olla näin täydellistä... Hän oli unohtanut äitinsä kokonaan. Mitä Lisbeth olikaan sanonut. "Tiedätkö edes kuinka paljon satutit äitiäsi?", hän oli kysynyt. Taivaskin oli kuin mielen osoituksellisesti mennyt pilveen ja Ruby oli varma, että pian alkaisi sataa tai ainakin alkaisi, jos hänen elämänsä olisi elokuva....
------------------------------
ÄÄÄÄÄÄ!!! Vihaan tätä osaa... Lupaan, että seuraavasta tulee parempi ajatuksella mietitty. Tää oli kamalan sekava ja huonosti kirjotettu..
//editt. korjailin vähä virheitä ;DD
Kommentit