Moikkeliiis! Tällä kertaa vähän lyhyempi osa jossa tapahtuu sitäkin enemmän :F En jaksa ny kirjoitella se suurempia alku löpinöitä joten lukemaan vain :D
-----------------
--------------
Sinitiilinen asuntola näytti ulkoa kylmältä ja kolkolta paikalta asua ja Leo oli alkanut miettiä oliko sittenkään tehnyt oikeaa valintaa paikan suhteen. Vanhasta lukio aikaisesta kaveripiiristään tähän yliopistoon olivat päätyneet vain Eric, Melina ja Irina ja tietysti hän itse...
Pieni huone, jossa Leon hänen oli määrä asua oli tyhjä ja nuhruinen sekin, Leo oli kuitenkin tehnyt sinne hieman omia muutoksiaan sillä oli tuonut kotooan monet huoneensa tavarat. Leo ei kuitenkaan kestänyt toistaiseksi tyhjää huonettaan vaan lähti kiertelemään asuntolan käytäviä.
Jo melkein tutkiskelu kierroksensa lopussa Leo huomasi tutun näköisen kuvan ovessa ja pysähtyi. Eikä! Irina ei ollut kertonut mihin asuntolaan oli majoittumassa, mutta kasvot näyttivät tutuilta, hän ajatteli. Kokeeksi Leo päätti koputtaa oveen. "Sisään", helähti yllättynyt ääni. ja Leo avasi oven.
Irina oli muuttunut paljon viime vuosina se Leon oli pakko myöntää. Irina näytti yllättyneeltä nähdessään Leon, mutta jälleennäkeminen oli iloinen.
Hetken järkytyksen jälkeen Irina nousi ylös ja halasi Leoa. "Leo! Mikset kertonut, että me ollaa samassa asuntolassa",Irina kysyi edelleen hieman hämmentyneenä. "No ,minähän sain sen selville vasta äsken", Leo naurahti.
He istuutuivat lattialle vaihtamaan kuulumisia sillä eivät olleet nähneet sitten kesän. Ja tutkiskellessaan Irinaa hän huomasi miten hyvin uudet hiukset sopivat tälle ja miten kaunis tyttö oli kun tämän kasvon piirteisiin tottui.
"Mennäänkö sitten vaikka aamiaiselle, tonne alakertaan mä en oo vielä syönyt tänään mitään",Irina kysyi katkaisten Leon mietteet. "Häh joo mennään vaan mä en oo vielä tehnyt täällä mitää muuta kuin purkanut tavarat,jo ten saat opettaa mut tän asuntolan tavoille.", Leo nauroi.
"Joten, miten kauan sä oot täällä jo asunut täällä luulin, että tänne sai alkaa muuttaa vasta toissapäivänä", Leo ihmetteli. "No toissapäivänähän mä tänne tulinkin", Irina vastasi murojensa lomasta. "Aijjaa", Leo hymähti huoneesta päätellen Irina oli asunut siellä jo viikkoja.
Viikkojen ja kuukausien vieriessä LEo huomasi viettävänsä yhä enemmän ja enemmän aikaa Irinan seurassa he opiskelivat yhdessä...
ja juhlivat yhdessä.
Ja etenkin yön pikkutunteina Leo olisi voinut kuvitella heidän olevan yhdessä tai... jotain sellaista...
Eikä LEo ollut tuntenut koskaan samalla lailla ketään tyttöä kohtaan, ei edes Brittanyä, joka oli muuttanut pois jo ajat sitten, monta vuotta sitten. Irina oli Leolle kuin paras ystävä, rakastettu, sisko ja kaikkea niitten väliltä.
IRinan seurassa hän oli vapaa, saattoi kertoa asioista juuri niinkuin ne olivat.
Leo näki myös Irinan uudet puolet ne puolet joita kukaan ei ollut ennen nähnyt, nimittäin vuosien masenuksen ja pelon siitä ettei kukaan koskaan haluaisi häntä, että hän olisi aina se turha, hyödytön kappale, joka ajelehtii ympäri avaruutta löytämättä koskaan tarpeeksi vahvaa vetovoimaa pitämään hänet paikoillaan.
Ja syksyn tullessa, viimaisina iltoina pari oli kuin liimautunut toisiinsa.
Niin heistä oli tullut pari, niin uskomattomalta kuin se Leosta tuntui, hänen elämänsä pyöri nyt Irinan ympärillä.-
"Leo, hohoi kuuletko sinä?", Irina huhuili, mutta poika oli kuin hukkunut kirjansa maailmaan, mutta ymmärsihän tuon ensimmäiset loppukokeet tulossa ja pojalla oli paineita selvitä niistä vaikka lahjakas olikin.
!Nyt se kirja pois ja kuuntelet! Tää on tärkeetä", Irina pamautti ja nousi seisomaan. "No?", Leo tiuskaisi. "Mun äiti ja isä on pyytänyt meidät viikonlopuksi heille", Irin sanoi panottaen sanaa 'meidät' niin ettei sitä voinut olla huomaamatta. "Meidät, teille?", Leo kysyi pisti kirjan sivuun ja nousi.
"Jep", sanoi Irina kyllästyneesti. "Mitä?!", Leo kysyi vielä kerran ja jännitys alkoi tanssia hänen mahassaan. "Joo o ja jos vielä kysyt tuota teippaan suusi kiinni, mutta tärkeämpi asia vanhempani ovat aikas vanhoillisia joten katsokin tarkkaan mitä päästät suustasi", Irina varoitti.
Kun junamatka oli ohi ja Irina ja Leo vihdoin seisoivat Irinan vahempien pihalla käsi kädessä Leo tunsi armon aikansa valuneen hiekkaan, hän ei ikinä ollut esitellyt ketään tai tullut esitellyksi, ainakaan kenenkään poikaystävänä.
Pian ovesta astui iältään kuudenkymmenen paremmalla puolella oleva mies ja pian ovesta astui paljon miestään nuoremmalta vaikuttava nainen. Miehen halatessa tytärtään Leo tunsi itsensä hyvin yksinäiseksi.
Tunnelma nousi hieman, kun blondi nainen esitteli itsensä ystävällisesti Aliceksi ja Leo mietti mistä Irina oli perinyt tummat hiuksensa sillä ALice oli vaalea ja Oscar,Irinan isä, oli jo aivan harmaa hiuksinen.
Päivällispöytään siirryttäessä tunnelma uitenkin vaivaantui taas vaikka Irina kovasti yrittikin pitää keskustelua yllä ei siitä oikeastaan tullut mitään.
"Irina kerropas meille kuinka te oikeastaan päädite yhteen?", Oscar kysyi. "No tuota se on pitkä tarina...",Irina aloitti, mutta Leo jatkoi: "Me olimme ystäviä lukiossa ja yliopistolla huomasimme joutuneemme samaan asuntolaan."
"No mutta, ettehän te vietä öitä toistenne huoneissa?",kysyi Alice. "Ehei emme tietenkään, sehän olisi vastoin asuntolan sääntöjäkin",Irina vastasi, mutta puhehtui. Leo ymmärsi miksi: Irina ei puhunut totta he olivat usein viettäneet öitä toistensa luona, mutta sen pidemmälle he eivät olleet menneet."No te kuitenkin joudutte nukkumaan nyt samassa sängyssä, koska Irinan entinenhuone on täynnä rojua ja nukutte vierashuoneessa", Alice ilmoitti.
"Jopas oli ruokapöytä keskustelut", Leo vitsaili Alicen ja Oscarin lähdettyä. "Älä viitsi vaan auta minua tiskaamaan", Irina tiuskaisi muka suuttuneena, mutta tiukan äänen alta kupli nauru.
Leon katsellessa Irinan tiskausta hän metti kuinka erilaisissa oloissa he olivat kasvaneet. Leo ei ollut ikinä joutunut tekemmään kotitöitä muuten kuin omasta tahdostaan ja hänen oli pakko myöntää, että sitä oli tapahtunut valitettavan harvoin. Irina taas oli tottunut siihen, tottunut käskyihin ja vaatimuksiin.
Ilta kului television äärellä ja Leo alkoi koko ajan menettää luottamustaan siihen että Irinan vanhemman pitäisivät hänestä ja hänestä tuntui, että nämä vain esittivät jotta vierailusta ei tulisi aivan hirveä.
Kun Leo oli ollut tarpeeksi kauan omissa miettessään ja vakuuttunut siitä, etteivät Alice ja Oscar pitäneet hänestä hän päätti allapäin lähteä yläkertaan nukkumaan.
"Mitäs tuo nyt oli muka olevinaan", Irina sanoi tullessaan viiden minuutin kuluttua perässä. "He eivät pidä minusta", Leo sanoi.
"Höpsö! Kyllä he pitävät, et halua edes tietää milaisia he ovat jos eivät pidä jostain. He vain eivät tiedä mitä tehdä",Irina naurahti ja silitti Leon hiuksia.
"Mieti mitä itse tekisit? Jos meillä olisi lapsia jotka ovat olleet lähellä kokoikäsi ja yhtäkkiä he muuttavat pois ja kun tulevat takaisin tuovat poikaystävän mukanaan", Irina lausui haaveksuvasti, nojaten Leoon heidän kierähdettyään makuulle. "Niin ei tulevaisuudesta koskaan tiedä", Leo sanoi synkästi.
"Älä ole tuollainen tylsimys!"Irina tuhahti ja siirtyi pois Leon päältä. "Mmm.. Eiei",Leo mutisi.
Leo oli varannut pöydän somasta ravintolasta Oaktownin keskustasta, rakennus oli niitä harvoja joita oli säilytetty alkuperäisenä kun vanhoja taloja oli raivattu kerrostalojen tieltä.
"Leo sinä olet niin ihanan romanttinen", Irina lepersi, kun he olivat istuutuneet ulkopöytään.
"Niin no vain parasta parhaalle naiselle. Ja sitä paitsi emmehän me ole koskaan olleet varsinaisesti ulkona syömässä..",Leo rupatteli.
"Mutta oli minulla todellinenkin tarkoitus tälle päivälle, sillä olisin tyhmä, jos jättäisin tilaisuuden käyttämättä...", Leo sanoi pehmeästi ja piti merkitsevän hiljaisuuden.
"Ja ajatttelin eilen sitä mitä sanoit tulevaisuudesta, minä en pidä tulevaisuuden suunnittelusta, mutta tässä on yksi suunnitelma: Irina tuletko vaimokseni?", Leo lausui romanttisesti.
Irina avasi rasian konemaisesti ja tuijotti sen sisalla kimaltelevaa sormusta. Leo tuijotti Irinaa jänntittyneesti ja puristi huomaamattaan lujaa pöydän reunoja ja sanoi niin hiljaa kuin kykeni:"No?" "Tahdon", Irina huokaisi.
"Äiti,äiti!",Irina kutsui. "No, mitä nyt", Alice tuli kiiruhtaen paikalle ja yritti etsiä riemun kiljahduksen syytä. "Etkö huomaa?",kysyi Irina hieman pettyneenä. "Een", Alicesanoi.
"Höh. Katso äiti minä olen kihloissa", Irina naurahti ja nosti vasemman kätensä oikean päälle äitinsä kasvojen eteen. Hetken Alice pysähtyi samallalailla kuin tyttärensä ja reagoi vasta sitten.
"Onnea!", muuta ei Alice saanut suustaan. "Minusta tulee Irina Jones", hymyili Irina onnen kyynelten valuessa.
------------------
Jatkoin romanttisella linjalla :D Mutta mikäli alatte kyllästyä ensi osassa onkin pääasiassa Leon kavereita ja opiskelua.
Kommentit