--------------------
Kun Roselyn oli pitkän työpäivän päätteksi päässyt kotiin, hän oli huomannut, että joku oli noutanut hänen postinsa ja nostanut sen keittiön tasolle paikkaan jossa lehti oli selkeästi näkyvillä. Ja siihen oli kirjoitettu. Sanat näkyivät hohtavan pinkkeinä sanomalehden muuten niin harmaassa taustassa.
Hei! En tiedä miten esittäisin asiani kuulostamatta täysin hölmöltä, mutta Roselyn sinä olet todella mukava nainen. Olisi kiva nähdä uudestaan vaikka treffien merkeissä. Jos haluat vielä nähdä, soitathan minulle? -Gunter. Roselyn tuijotti sanoja hämmennyksen vallassa. Millainen mies halusi ihan oikeat treffit jonkun turhan yhden yön jutun jälkeen? Pilailiko Gunter hänen kustannuksellaan? Roselyn hymähti ja silmäili sitten lyhyen viestin alle kirjoitettua puhelinnumeroa. Hetken Roselynin teki mieli soittaa heti Gunterille, mutta hillitsi sitten itsensä. Roselyn ei halunnut vaikuttaa helpolta, vaikka toisaalta, mitä muutakaan hän oli ollut edellisenä iltana. Hän soittasi muutaman päivän kuluttua, jos olisi yhä varma asiasta.
-----------------------------------
Päivät olivat kuleneet ja pian oli kulunut viikko Roselynin ja Gunterin yhteisestä yöstä. Roselyn käveli pimenevässä myöhäissyksyn illassa kohti kotiaan, kun joku tuntematon mies törmäsi häneen.
Mieheltä meni hetki hakeutua takaisin tasapainoon törmäyksen jälkeen sitten tämä sammalsi: "Äläpäs likka törmäile muihin, saattaa käydä huonosti tuollaisille tönijöille." Roselyn haistoi alkoholin vahvan tuoksun miehen hengityksessä ja perääntyi hieman ja koetti jatkaa matkaansa sanoen samalla asiallisesti: "Anteeksi".
"Ei se haittaa. Sinä olet kaunis tyttö kun läheltä katsoo.. oikeinn kaunis... Saanko halata. Niinkuin sovinnoksi", miehen ärtymys näytti kadonneen tipotiehensä, mutta sammallus alkoi kuulostaa vielä hieman epäselvemmältä. "Ei kiitos, minä jatkan matkaani nyt", Roselyn sanoi tiukasti, tilanne alkoi vähitellen pelottaa häntä. Roselyn oli varma, että niin kauan kuin mies ei saisi hänestä otetta hänellä olisi hyvät mahdollisuuden päästä karkuun. Mutta, jos mies saisikin otteen? Roselyn ei ollut kovin vahva. Paniikki alkoi hiipiä Roselynin mieleen ja hän yritti taas perääntyä kauemmas.
"Sinä olet niin upea. Saanko minä halata.. Kun minä olen niin yksinäinen eikä kukaan rakasta minua", mies selitti surullisesti. "Et, mene pois", Roselyn tiuskaisi ja koetti palauttaa samalla mieleensä itsepuolustuksen alkeita, joita oli lukenut joskus jostain naistenlehdestä. Potku haaroväliin ja sormien tökkääminen silmiin kuulostivat Roselynin mielestä kumpainenkin varteenotettavilta ehdotuksilta. Tai ehkä jos vain kirkuisi ja odottaisi, että joku prinssi tulee pelastamaan valkoisella ratsulla, pohti Roselyn.
Juuri, kun Roselyn oli aikonut ryhtyä ajatuksista tekoihin joku töytäisi ällöttävän mihen pois hänen läheltään. Roselyn huokaisi helpotuksesta, mutta sitten hänen sydämensä oli pysähtyä uudestaan, kun hän huomasi kuka hänet oli juuri pelastanut. Niin, Gunterpa hyvinkin.
Roselyn oli juuri kiittämässä Gunteria hyvin vaisusti, kun mies jo olikin hänen kaulassaan. "Hei, rakas! Ihana nähdä taas.", Gunter sanoi niin iloisena, että Roselyn kohotti kulmiaan ja oli kysymäisillään mitä hittoa Gunter oikein teki, mutta Gunter taisi arvata, mitä Roselyn aikoi sanoa ja kuiskasi:"Pysy tarinassa mukana" ja iski silmää juopon kadotessa pettyneenä taka-alalle.
"Kiitos", huokaisi Roselyn hymyillen samalla väkinäisesti. "Sinä et sitten soittanut", Gunter toesi ilman syytöstä, mutta Roselynille tuli silti hieman syyllinen olo vaikkei tiennyt miksi. "Oli kiireitä, anteeksi",sanoi Roselyn häpeillen. "Älä suotta pyytele anteeksi, ei se minua haittaa", Gunter hymyili.
He istuivat vierekkäin penkille. "Eihän sinulla ole kylmä?", kysyi Gunter kietoen samalla toisen kätensä Roselynin ympärille. "Ei minulla on ihan hyvä näin ", hymyili Roselyn.
Roselyn huomasi Gunterin ilmeessä pinetä pettymystä joten sanoi: "Mutta minulla ei ole käsineitä. Käsiin on vähän kylmä". Roselyn nosti hieman kättään ja Gunter tarttui siihen hymyillen. "Miksi sinulla on muuten puku päällä. Oletko ollut juhlissa tai jotain.", kysyi Roselyn, mutta katui heti tyhmää kysymystään. "En olin töissä. Isän firmassa. Tylsä paikkasuunnittelen tietokone ohjelmia. Olin juuri menossa syömään jonnekin tahtoisitko liittyä seuraan?", naurahti Gunter. "Mielelläni, mutta minulla ei taida olla rahaa juuri mukana", Roselyn sanoi pahoitellen. "Ei haittaa minä maksan", Gunter sanoi iloisesti. Eikä Roselyn voinut muuta kuin myöntyä.
Jos Roselyn, olisi tiennyt, että Gunter oli aikonut viedä hänet hienoon viiden tähden ravintolaan syömään Roselyn olisi kieltäytynyt kohteliaasti kunniasta. Nyt häntä hävetti hänen arkinen asuvalintansa ja se, että oli pistänyt Gunterin maksamaan vaikka hänhän tässä velkaa oli. Roselyn koetti kuitenkin näyttää siltä, että viihtyi oikein hyvin sillä Gunter oli loppujen lopuksi todella mukava mies.
Ilta sujui rennoissa merkeissä ja alku kankeuden jälkeen Gunterilla ja Roselynillä synkkasi oikein hyvin. Heidän lähtiessään Gunter tilasi Roselynille taksin vihjaten ettei voinut olla kokoajan suojelemassa Roselyniä. Roselyn olisi normaalisti vetänyt herneen nenään, mutta nyt hän ei kehdannut Gunter oli yksinkertaisesti liian täydellinen.
-----------------
Jacobin koti
Roselynistä oli mukavaa vierailla Jacobin luona. Jacobin luona sai Roselynikin palan sitä perhe-elämää, joka häneltä itseltään puuttui. Roselynillä oli ain aollut läheiset suhteet veljeensä, eivätkä vuodet eikä edes heidän vanhempiensa avioero, jolloin sisarukset olivat asuneet erillään, olleet syöneet luottamusta ja ystävyyttä, joka heidän välillään oli. Toki heilläkin oli riitoja siinä missä kellä tahansa sisaruksilla, mutta kummankin aikuistuessa ne olivat jääneet lähes pois.
Pöydän päässä istui Jacobin ja Mariahin esikoinen Elle. Kolmivuotias tyttö oli suloisin näky jonka Roselyn oli ikinä nähnyt ja Roselyn rakasti pikkutyttöä kuin omaa lastaan hemmotellen tätä aina tilaisuuden tullen.
"Onko sinun elämässäsi nyt ketään aivan erityistä ihmistä, Roselyn?", Mariah kysyi luoden samalla merkitevän katseen, joka ei jäänyt Roselyniltä huomaamatta, Jacobiin. Vuosien varrella Roselyn oli oppimut melko taivavasti välttelemään rakkaus elämäänsä liittyviä kysymyksiä ja käänsi ne usein vitseiksi kuten nytkin: "Aa, jos sinä sitä minun pomoani tarkoitat. Aivan erittäin tärkeä ihminen ja töykeä myös. Sanoi, että ensi kerran kun olen töistä pois ilmoittamatta saan potkut. Ajatelkaa kuinka töykeää", Roselyn sanoi teatraalisesti silmiään pyöritellen. "Rose, Mariah taisi tarkoittaa, että seurusteletko kenenkään kanssa", Jacob selvitti Roselynille asiallisella äänensävyllä. "Miten minä en tajunnutkaan", Roselyn sanoi sarkastisesti. Samassa Elle alkoi nuokkua ruokansa äärellä ja Mriah nousi ylös viedäkseen tytön nukkumaan.
"Saanko tulla mukaan?", kysyi Roselyn, joka ei jaksanut enää puida rakkauselämäänsä ruokapöydässä. "Tottakai, Elle nukahtaa varmaan heti, mutta Adrian on varmaa hereillä jo", Mariah sanoi.
Mariahin laittaessa Elleä nukkumaan Roselyn katseli ympärilleen huoneessa. Niin paljon leluja joka puolella... Tavallaan Roselyn toivoi, että hänelläkin olisi pieni vauva jolle voisi ostella kaikkea sievää ja somaa, muttaJacobin ja Mariahin puheista päätellen ei pienen lapsen kanssa eläminen ollut ainaista auvoa....
Roselyn asteli Adrianin sängyn viereen, poika oli hereillä juuri niinkuin Mariah oli arvellutkin. "Saanko ottaa hänet syliin?", kysyi Roselyn.
"Tottakai", hymyili Mariah.
"Hei, pikkumies", hymyili Roselyn Adrianille muutaman kuukauden ikäinen vauva jokelsi ja nauroi vastaukseksi niin aurinkoisesti kuin vain lapsi voi ja Roselynin hymy leveni entisestään, mutta samalla hän tunsi jälleen kateutta veljensä lapsista.
Illalla Roselyn, Jacob ja Mariah istuivat Jacobin ja Mariahin kodikkaassa pienessä olohuoneessa keskustellen tulevaisuuden suunnitelmista, töistä, asioista joita he tiesivät muille sattuneen ja muistelivat menneitä. Tunnelma oli lämmin ja sekä Roselyniä ja Jacobia lämmitti tunne kokonaisesta perheestä vaikkakaan he eivät enää lapsia olleetkaan. Ja Jacob vannoi sinä iltana ettei ikinä koskaan ikinä jättäisi lapsiaan yksin tai eroaisi Mariahista ja riistäisi täten lapsiltään kokonaisen perheen. Ja hän toivoi, että voisi aina olla lastensa tukena mitä ikinä tapahtuisikaan.
Myös Elle oli liittynyt aikuisten seuraan herättyään kesken uniensa, eikä Mariah ollut malttanut laittaa tyttöä takaisin nukkumaan kesken hyvän keskustelun joten tyttö leikki nyt tyytyväisenä nallensa kanssa lattialla vaikka väsy painoikin jo hänen silmiään.
Roselyn lähti vasta myöhään kymmenen jälkeen ehtiäkseen myöhäisjunalla takaisin kotiinsa.
--------------------------------------------
Oli sydäntalvi ja Roselyn istui sohvalla lämpimin villapaita yllään, sillä vaikka hänen asuntonsa oli kaikinpuolin lähes täydellinen ainoa pikku vika littyi lämmitykseen: talvella oli huoneissa kovin viileää kun taas kesät vietettiin läkähtymisen partaalla, juomassa vakoviiniä ja tuijotellessaan kannettavan tietokoneensa ruutua. Totta puhuen Roselynillä oli hieman tylsää, kennes hän sai varsinaisen idean, hän kutsuisi Gunterin luokseen iltaa istumaan. Hänen ja Gunterin välit olivat lähentyneet melkoisesti syksyn aikana, mutta mitään vakavampaa heidän välilleen ei ollut vielä kehittynyt, ainakaan vielä.
Heti Gunterin astuttua sisälle asuntoon Roselyn hyppäsi tämän kaulaan. Hän tisi osittain käyttäyvänsä idioottimaisesti ja lapsellisesti. 
"Heippa rakas",Roselyn hymisi hyväillen miehen poskea silmät hieman harittaen, viinipullo oli jo miltein tyhjä. Gunter perääntyi hieman, muttatervehti kuitenkin iloisesti.
"No niin, tuossa on meillä viinipullo ja sen me juomme nyt", Roselyn, sanoi vakavana ja osoitti puolloa ja alkoi sitten hihittää. Gunter kohotti kulmiaan, hän ei ollut tullut tänne juomaan, mutta olkoon tämän kerran, mies ajatteli.
Lasin toisensa jälkeen tyhjetessä Gunter ei ollut enää varma kuinka suhtautua Roselyniin ja hänen rakkauden tunnustuksiinsa. Gunter toivoi, että niissä olisi jotain perää, sillä hän oli lähes koko syksyn odottanut sitä hetkeä jolloin Roselyn tunnustaisi rakkautensa häntä kohtaan ja he voisivat elää ikuisesti onnellisina.
Loppujen lopuksi Gunter päätti koettaa onneaan Roselynin kanssa, vaikka tiesi ettei tämäkään ilta välttämättä merkitsisi Roselynille mitään. Gunter oli turhautunut hänestä tuntui kuin Roselyn vain leikkisi hänen tunteillaan tai sitten Roselyn ei vain osannut sanoa ettei ollut kiinnostunut hänestä, Gunter mietti.
Roselyn nukahti sohvalle, mutta Gunter ei halunnut jäädä nukkumaan hän nousi hiljaa ja kääntyi katsomaan Roselyniä ja mietti hakisikö tämän sängystä peiton Roselynille, mutta ei kuitenkaan viitsinyt. Rose osaa kävellä itse omaan sänkyynsä, jos tulee kylmä, Gunter ajatteli.
Sitten Gunter puki ylleen ja lähti.
Aamu aurinko herätti Roselynin päätä särki ja oli maanatai, työpäivä siis, Roselyn mietti. Hän nousi ylös muttei suunnannutkaan vaatekaapilleen...
...vaan Roselyn kaivoi yöpyjamansa sängystään ja päätti jäädä nukkumaan loppupäiväksi. Roselyn oli varma, ettei häntä erotettaisi, hänhän oli ollut niin monta kertaa aiemminkin noin vain pois töistä... Roselyn tiesi tasan tarkkaan miksikä hänen äitinsä olisi kutsunut hänen tilaansa, nimittäin alkoholi ongelmaksi johon liittyi piittamattomuus ja täydellinen laiskuus.
Kauaa ei Roselyn ehtinyt nukkua sillä hän heräsi jo hieman yli puolenpäivän puhelimensa pirinään.
Roselyn poimi soivan puhelimensa ja katsahti näyttöä. Ei voi olla todellista,Roselyn ajatteli.
Roselyn nosti luurin korvalleen varovasti kuin räjähdysalttiin esineen. "Roselyn Jones puhelimessa", Roselyn vastasi asialliseen sävyyn.
Linjan päässä vastaava ääni teki Roselynin kaikista peloista totta. "Sunshine päiväkodin johtaja Anne Swan tässä, hei! Kerroppas Roselyn onko sinulla jotain ongelmia auktoriteettien kanssa?", kysyi tuikea naisäänipuhelimen toisessa päässä.
"Ei ole Rouva Swan kiitos vain", Roselyn sanoi niin säyseästi kuin mahdollista, tämä oli hänen ainoa mahdollisuutensa pelastaa työpaikkansa.
"Hyvä. Sitten sinulla on parempi olla hyvä selitys sille miksi olet ollut jälleen piissa töistä", tiukkasi Swan.
"Minulla oli tänä aamuna kurkku todellakipeä",Roselyn köhisi ja tiesi pelin olevan menetetty jo ennen kuin sanoi sen.
"Kiitos tämä riittääkin sitten jo. Sinut on erotettu", rouva Swan sanoi ykskantaan. Roselyn oli tyrmistynyt. Kyllähän hän oli tiennyt, että työpaikka menisi alta, jos hän ei ilmaantuisi paikalle, mutta oli aivan eri asia menettää työpaikka kuin vain ajatella sitä.
"Hetkinen, ette te voi noin vain irtisanoa minua.", Roselyn intti vastaan.
"Kyllä me voimme, toivottavasti saamme tilallesi jonkun tasokkaamman työntekijän. Saat työskennellä kuun loppuun eli vielä tämän viikon sitten saat etsiä uuden työpaikan", Anne Swan sanoi.
"Hetkinen tuo ei ollut oikein lapsethan pitivät minusta",Roselyn puolustautui. Eikä se ollut valhe Roselyn oli ollut monen lapsen "lempihoitotäti" ja Roselyn oli myös nauttinut työstään näiden laten parissa.
"Olisit pohtinut sitä ennen kuin loukkaat meitä työntekijöitä ja etenkin lapsia sillä, ettet suvaitse ilmaantua töihin. Kiitos ja hyvää jatkoa",Anne Swan sanoi
"No heippa vaan", tiuskaisi Roselyn, mutta puhelu oli jo ehtinyt katketa.
Roselyn paiskasi puhelimensa seinään ja se hajosi palasiksi lattialle, sitten Roselyn lysähti divaanilleen. "loukkaat meitä työntekijöitä ja etenkin lapsia sillä, ettet suvaitse ilmaantua töihin!" Roselyn ei ollut ikinä ennen ajatellut sitä siltä kannalta. Eikä hän ollut halunnut loukata ketään.
Suuttumus kasvoi Roselynin sisällä, miksi hänen piti aina epäonnistua kaikessa? Siinä hetkessä Roselyn päätti, että ottasi itseään niskasta kiinni. Hankkisi kunnon työpaikan, kitkisi kokonaan pois orastavan alkoholisminsa ja myös paljastaisi tunteesa Gunterille.
---------------------------------------
Tidiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii valmis ihanaaa :)) Anteeksi noi kaikki timantit tuola korjaan tän osan kuvat myöhemmin, ehkä jo huomenna, nyt en jakasa anteeksi...
Kommentit